Muottelua

Tänään tehtiin ensimmäinen erä joulupiparkakkuja. Taikinasta jäi vapaaehtoisten jäljiltä jopa jotain ihan paistettavaksi asti. Vaikka uunin lämpötilansäätö olikin täysin arpapeliä eikä ikkunaakaan ollut mistä prosessia voisi reaaliajassa seurata, lopputulos oli lähes täydellinen.

Ahkera rättijä

Varpu rakastaa siivoamista. Perjantaisin on siivouspäivä ja silloin hän on innokkaana apurina imuroinnissa, lattian pyyhinnässä, milloin missäkin. Ulkona kävellessä Varpu etsii mielellään jonkin sopivan risun tms. luudaksi, jotta voi kulkiessaan sutia irtolehdet pois jalkakäytävältä. Tänään tyttö tuli ihan oma-aloitteisesti pyytämään rättiä ja ryhtyi aikansa kuluksi pyyhkimään pölyjä, kun ei ilmeisesti mitään hauskempaakaan keksinyt...

Yksi kielitekninen ongelma jäi vaivaamaan: "Mitä rättiminen on englanniksi?"

Musta Perjantai

Tänään oli Black Friday (Musta Perjantai), toisin sanoen siis koko Amerikan laajuiset Hullut Päivät. Kiitospäivän jälkeisenä päivänä kaupat aloittavat massiiviset alennusmyynnit ja hulppeiden aukioloaikojen kulttuuriin sopivasti kulutusjuhlaan ryhdytään kukonlaulun aikaan. Useimmat liikkeet avasivat ovensa kolmelta tai neljältä aamulla ja monet aikaiset linnut menivät kauppojen ovien taakse jonottamaan jo edellisenä iltana, heti kiitospäivän juhlapäivällisiltä selvittyään. Kuinka ollakaan, meitä ei moinen lysti juuri innostanut, mutta saimmepahan hyvät naurut, kun päivällä lueskelimme San Jose Mercury Newsistä satojen metrien mittaisista öisistä jonoista. Osa kaupoista oli palkannut paikalle jopa järjestyksenvalvojia shoppailufriikkien turvallisuudesta huolehtimaan. Aika ajoin rajallinen tarjoustuotteiden määrä on johtanut aggressiivisiin yhteenottoihin ja vaarallisiksi katsottuja asiakkaita on jouduttu poistamaan jonoista.

Me toisinajattelijat hautasimme kiitospäivän ihan omin seremonioin. Askartelimme joulukortteja ja teimme piparkakkutaikinan. En tosin tiedä onnistummeko löytämään tuosta arvoituksellisesta uunistamme käypiä parametreja piparkakkujen paistamiseen, koska tähänastisilla pikkuleipäyritelmillä on ollut paha tapa kärventyä joko pinnasta tai pohjasta ja jäädä sitten vastakkaiselta puolelta puoliraaoiksi. Voi tosin olla, että huoli on tässä vaiheessa turha, koska minusta noin hyvää taikinaa olisi sääli käyttää paistamiseen... Varpu kylläkin toivoi kovasti, että pääsisi viikonloppuna muottelemaan pipareita. Ehkä taikinaa on siis syytä säästää ainakin vähän. Tai tehdä toinen?

Laiva on lastattu...

Leikimme automatkan ajankuluksi "Laiva on lastattu"-leikkiä. Vuorossa oli E-kirjain ja useamman kierroksen jälkeen Essi ei meinannut enää keksiä enempää lastattavaa.

Essi: "Laiva on lastattu... Ööö... En mä keksi enää mitään E:llä alkavaa."

Isä: "Mietipäs, mitä kaikki kissat ja koirat esimerkiksi on?"

Essi: "Hmmm... Laiva on lastattu... En mä tiedä..."

Isä: "Mitähän nämä kaikki voisivat olla: hevoset, lehmät, lampaat, hiiret, oravat, ..."

Essi: "Nyt mä keksin! Laiva on lastattu everybodyilla!"

Ville Vallaton-puistossa

Tänään päätimme vapaapäivän ja uuden auton kunniaksi seikkailla vähän kauemmas. Otimme siis suunnan kohti Montereyn kaupunkia ja Dennis the Menace Parkia, siis Ville Vallaton-puistoa. Essi ja Varpu ovat kaiholla muistelleet Kirjurinluodon Pelle Hermanni-puistoa, joten päätimme ottaa selvää tästä paikallisesta versiosta. Ihan hauskan päiväretken saimmekin aikaan. Ville Vallaton-puisto oli hämmästyttävän samankaltainen kuin porilainen vastineensa: mukavat maisemat, paljon tilaa temmeltää ja sattumoisin myös keli oli jokseenkin samanlainen kuin toissakesäisellä Porin reissullamme.

Kylliksemme kiipeilyämme, keinuttuamme, liukumäkiä laskettuamme ja pensaslabyrintissa seikkailtuamme lähdimme tutkimusretkelle Montereyn keskustaan, Cannery Row:n rantakadulle. Täytimme nälkäiset vatsamme yhdessä lukuisista viihtyisistä pienistä ravintoloista ja kurkistelimme kadun varren pikkuputiikkien näyteikkunoita. Monet lapsiperheet näkyivät vuokranneen veikeän neljän istuttavan ja kahden poljettavan polkuauton, joilla huristelivat pitkin meren rantaa noudattelevaa kevyen liikenteen väylää. Olisi tehnyt mieli toimia samoin, mutta hämärtyvä ilta ja ruokailun jälkeinen raukeahko olotila kehottivat kokeilemaan tuota aktiviteettia mieluummin vasta ensi kerralla. Antoisa pikavisiitti tällä kertaa, seuraavalla kerralla ymmärrämme varata Montereylle enemmän aikaa. Sitä odotellessa...

Keittiöpatriootit

Kiitospäivä todellakin tekee tuloaan, minkä huomaa ehkä näkyvimmin siitä, että mainokset ja ruokakaupat ovat pullollaan kalkkunoita, kurpitsapiiraita ja karpalokastiketta. Me toisinajattelijat emme kylläkään aio ottaa stressiä kyhätäksemme torstaiksi neljän ruokalajin illallista, vaan keskitymme näinä vapaapäivinä ihan muihin puuhiin. Joulukorttien ja piparkakkujen tekemiseen olemme kovasti yrittäneet orientoitua, mikä kieltämättä tuntuu vähän kaukaa haetulta, kun ulkona on päivisin sitkeästi se parikymmentä astetta lämmintä...

Noin muuten olemme viimeisen parin viikon aikana kunnostautuneet keittiöpuuhastelussa isänmaallisessa hengessä. Innostus taisi saada alkunsa siitä, kun kantapaikassamme Kyo Po Plazassa asioidessamme Varpu hoksasi vihannesosastolla punajuuret: "Hei, ei ollakaan tehty rosollia pitkään aikaan!" Osui ja upposi. Tästä kokemuksesta innostuneina jatkoimme seuraavien päivien aikana vapaasti assosioiden porkkanalaatikkoon, lihapulliin, nakkikastikkeeseen ja uuteen rosolliin. (Toim. huom. Makaronilaatikkoa meillä syödään suunnilleen joka toinen viikko muutenkin, isänmaallista tai ei...) Maksalaatikko on ollut niin ikään Essin ja Varpun toivomuslistalla jo pitkän aikaa, mutta selvitystyö maksan hankkimiseksi on vielä vähän vaiheessa. Jussin haikailema mustamakkara lienee vielä astetta vaikeampi rasti?

Onkohan listaltamme jäänyt jotakin oleellista puuttumaan? Otamme ilolla vastaan vinkkejä, jos mieleenne tulee lisää ruokalajeja, joita meidän kuuluisi suomalaisina ikävöidä, mutta joita emme vielä ole tulleet ajatelleeksi. (Ruisleipä ja hernekeitto on mainittu jo aiemmissa postauksissa, niitä ei lasketa...)

Mazda 5

Perjantai oli vihdoin se päivä, jonka vielä muutama viikko sitten ei uskonut koskaan koittavan. Nimittäin, jo Suomessa ollessamme tilaukseen laitettu Mazda 5-tila-auto saapui vihdoin paikalliseen autoliikkeeseen noudettavaksi. Eihän sitä pirssiä sitten odotettukaan kuin kolme kuukautta ja kolme viikkoa...

Tähän asti olemme siis ajelleet Chevrolet Impala-mallisella vuokra-autolla. Työnantajani suostui muuttoa helpottaakseen maksamaan ensimmäisen kuukauden autovuokran, mutta loppuajan kustannukset jäivät sitten omalle kontolle. En edes uskalla laskea miten paljon se on kaikenkaikkiaan tullut meille maksamaan!

Mutta nyt odotus palkittiin. Tänään olimme ensimmäistä kertaa koko perheen voimin reissussa noin kymmenen mailin päässä olevassa puistossa. Lapset pitivät jostain syystä erityisesti siitä että autossa on kolme riviä penkkejä. Itseäni viehättää se, että takaovet liukuvat sivulle ja näinollen lapset eivät pääse tekemään tuhoaan viereisille autoille ovia avatessaan.

Täkäläisittäin Mazda 5 on pikkuruinen tila-auto, vaikka Suomessa se varmaan olisi näyttänyt melko muhkealta ilmestykseltä autokatoksessa. Eipä haittaa. Vaikka bensa täällä halpaa onkin (noin 50 eurosenttiä litralta), ei sitä silti huvita juottaa vain huvin vuoksi isolle Amerikkalaiselle bensakoneelle. Automme on siis valmistettu 100% Japanissa, Hiroshiman kaupungissa, näin erikoisena yksityiskohtana mainitakseni.