Varpun jalkatarina jatkuu...
Koska edellisviikon yleislääkäri ei ollut ihan varma, mitä Varpun jalan kanssa pitäisi tehdä, menimme kiitospäivän jälkeisenä maanantaina ortopedin vastaanotolle. Ortopedi katseli aikansa röntgenkuvia ja selitti meillekin: luusta irralleen murtunut osa on luisunut väärään paikkaan. Tohtori itse ei ollut hänkään ihan varma, mikä tässä kohtaa olisi paras menettelytapa, joten nyt Varpu sai lähetteen jalkaspesialistille. Pahoitteli tilannetta ja edelleen jatkuvaa odottelua, mutta varmemmaksi vakuudeksi totesi vielä että "jos kyseessä olisi oman lapseni jalka, niin haluaisin hänet nimenomaan Dr. Sullivanin hoitoon, enkä kenenkään muun".
Seuraava pysäkki kolme päivää myöhemmin: Dr. Sullivan. Otettiin varmuuden vuoksi uudet röntgenkuvat. Näitä ei kauaa ihmetelty. Irralleen eksyneen luun osasen paikalleen palauttamiseksi tarvitaan leikkaus, joka varattiin seuraavalle keskiviikolle. Sitä ennen piti käydä vielä terveystarkastuksessa sekä Covid-testissä. Covid-testin jälkeen sekä Varpun että leikkauspäivälle sovitun saattajan (Jussi) piti linnoittautua kotikaranteeniin, jolla varmistettaisiin se, ettei mistään kehitetä koronatartuntaa ennen operaatiota.
Keskiviikkona lähdimme hyvissä ajoin kohti Hartford Surgery Centeriä, jossa leikkaus suoritettaisiin. Pääsimme vastaanotolle ilman mutkia ja vastaanotossa kyseltiin taas samat asiat mitkä oli kysytty jo moneen kertaan aiemmin. Samalla varmistettiin, että Covid-testi oli tosiaan molemmilla negatiivinen ja että Varpu ei ollut syönyt ja juonut mitään yli 12 tuntiin.
Kauaa emme joutuneet vastaanoton odotushuoneessa ihmettelemään, kun pian meitä tuli sairaanhoitaja tervehtimään. Hän vei meidät vuodeosastolle, jossa Varpu joutui pukemaan ylleen sairaalakaavun ja laittamaan tavaransa isossa muovipussissa säilytyslokeroon. Sitten mentiin vapaana olevalle vuoteelle, jossa laitettiin käsivarteen ja sormeen anturit joilla pulssia, verenpainetta ja happisaturaatiota mitattiin reaaliajassa. Sairaanhoitajia oli kaksi ja molemmat olivat hyväntuulisia ja puheliaita, mikä varmasti auttoi Varpua rentoutumaan.
Pian paikalle saapui anestesiaspesialisti, joka selitti Varpulle miten puudutus ja nukutus hoidetaan. Varpulla oli huoli siitä, että oli kuullut nukutuksesta heräämisen jälkeen potilailla olevan helposti hyvin paha olo, mutta spesialisti oli heti kärryillä ja selitti että nykyään toimituksessa käytetään sopivaa lääkekoktailia jolla pahaa oloa ei normaalisti synny. Varpu oli tästä tiedosta hyvillään.
Sitten oli itse lääkäri Sullivanin vuoro. Ensimmäisenä hän kysyi tietääkö Varpu mitä tänään operoitaisiin. Varpu vastasi empimättä "Proximal Phalanx Fracture", mistä lääkäri Sullivan, anestesiaspesialisti ja molemmat sairaanhoitajat repesivät täysin ja totesivat että kotiläksyt oli selvästikin tehty... Tämän jälkeen oli isän aika poistua paikalta takaisin odotushuoneeseen, että operaatio saataisiin aloitettua.
Itse leikkaus kesti vain reilun tunnin. Alkuperäinen aika-arvio alittui selvästi ja sillä kellonlyömällä millä leikkauksen piti virallisesti vasta alkaa, saapui lääkäri Sullivan röntgen-kuvien kanssa kertomaan että leikkaus on suoritettu onnistuneesti ja varpaan luuhun on asennettu "wire", joka ehkä poistetaan myöhemmin tai parhaassa tapauksessa se voi jäädä paikoilleen. Varpu oli siirretty heräämöön jossa menisi vielä puolesta tunnista tuntiin että tyttö olisi taas tolkuissaan. Reilun puolen tunnin päästä uusi sairaanhoitaja tuli ilmoittamaan että Varpu voidaan tuoda autolle rullatuolissa. Sairaalassa oli ollut tällä välin vuoronvaihto ja aiemmat kaksi sairaanhoitajaa olivat lähteneet kotiin, mutta uusi sairaanhoitaja oli hyvin perillä siitä missä mennään.
Sitten oli enää jäljellä auton ajaminen sairaalan pihaan läheisestä parkkihallista ja Varpun lastaaminen takapenkille jalka suorana. Sen jälkeen hurautettiin takaisin Tollandiin ja omaan sänkyyn. Väsy oli kova nukutuksen jäkimainingeissa, joten ensimmäinen ilta Varpulla meni hyvin rauhallisissa merkeissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti