Ihan tyhjästä, kesken iltapalan, aloitti Varpu erikoislaatuisen monologin, josta tuli sellainen olo, että tämä on syytä laittaa muistiin:
"Olenko mä koskaan kertonut sitä, miten onnellinen mä olen meidän perheestä. Meillä on niin moni asia niin hyvin. Niin paljon paremmin, kuin monessa muussa perheessä."
"Mä olen onnellinen siitä, että te rakastatte toisianne. Te ette koskaan satuta toisianne tai meitä."
"Ja kiitollinen siitä, että teillä on aina aikaa meille. Te ehditte kuunnella meitä ja auttaa meitä. Ja kuljettaa harrastuksiin ja muualle. Joskus teillä on työkiireitä, mutta sehän on oikeasti vain hyvä juttu. Se on hyvä, että molemmilla teillä on työ, niin, että meillä on koti, jossa asua ja joka päivä ruokaa syötäväksi."
"... ai niin, ja joko mä muistin sanoa, että mä olen onnellinen siitä, että sä laitat meille ruokaa. Niin, ettei me olla sellaisia lapsia, jotka eläisi koko päivän jollain myslipatukoilla tai saisi kotona pelkkää mac-and-cheeseä."
"Ja kiitos siitä, että te annatte meidän olla tällaisia kuin me ollaan. Te tuette meitä koulussa, harrastuksissa ja kaikessa muussa. Te tuette meitä joka tapauksessa ihan tällaisina."
Kiitos kiittämästä. Monta hyvää ajattelemisen arvoista asiaa, joita ei pitäisi koskaan ottaa itsestäänselvyytenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti