Metsän siimeksessä sijaitsevan talomme lähiympäristössä ja välillä sisälläkin on viime vuosina näyttäytynyt monennäköisiä eläimiä. Takapihalla kyläilevät peurat ovat melkein päivittäinen ilmiö. Alakerran kylpyhuoneeseen oli kerran eksynyt lepakko. Viime keväänä löysimme eräänä aamuna autotallin edestä jäänteet öisestä taistelusta, jossa villikalkkuna oli saanut fataalisti selkäänsä, luultavasti ketun tai kojootin toimesta. Luulin, että näiden tapahtumien jälkeen ei kai näillä nurkilla pitäisi enää hämmästyä enää minkään villieläimen kohtaamisesta, vaan olettamukseni osoittautui ilmeisen vääräksi...
Jussi on tällä viikolla työreissussa Tampereella, joten aamurutiineja tahkotaan nyt ihan vain tyttöjen kesken. Keskiviikkoaamuna Essi oli jo lähtenyt high school-bussin kyydillä aikaisemmin ja me Varpun kanssa teimme lähtöä kumpikin tahoillemme. Varpu koppasi koulureppunsa mukaan ja lähti rymistelemään portaita alakertaan. Hetken kuluttua kuului säikähtänyt kiljaisu: ”Täällä on käärme!!!”
En aluksi uskonut kuulemaani todeksi ensinkään, vaan kun singahdin Varpun perässä alakertaan, käsittämätön havainto osoittautui todeksi: alakerran porrastasanteella todellakin köllötteli tämä ruskeankellertävä otus:
Passitin Varpun yläkerran ovesta ulos ja jäin miettimään ratkaisua hämmentävään tilanteeseen. Käärme oli kohtaamisesta arvatenkin yhtä kummissaan kuin mekin ja katsoi parhaaksi siirtyä avoimesta tilasta nurkan taakse, lipaston ja seinän väliin.
Omasta takaa ei tähän hätään löytynyt välineitä eikä mainittavaa kokemuspohjaakaan käärmeen poistamiseksi lipaston syövereistä. Työmaalle oli sovittu aamusta alkava asiakaspalaveri, joten vähän alkoi olla kiirekin. Lähdin hämmentyneessä mielentilassa kohti Marlborough:ta ja soitin matkalla konsultaatiopuhelun naapurin Lauralle, joka piti kuulemaansa vähintään yhtä epäuskottavana kuin minä Varpun kiljaisua hetkeä aiemmin.
Laura lupasi, että Patrick voisi tulla iltapäivällä töistä palattuaan tutkimaan asiaa. Jos tilanne niin vaatisi, voitaisiin olla yhteydessä paikalliseen ”animal control”-palveluun, joka päivätyökseen poistaa eläimiä paikoista, jonne ne eivät kuulu.
Työpäivän jälkeen soitin Patrickille, joka saapuikin tuota pikaa. Syynäsimme taskulamppujen kanssa koko alakerran ahtaimpia nurkkia, huonekalujen alusia ja lipaston laatikoita myöten. Kolistelimme seiniä ja kaapinovia, mutta emme löytäneet kerrassaan ketään. Patrick, joka on asustanut tällä seudulla 25 vuotta ja koko tuon ajan rakentanut ja remontoinut alueen taloja, ei ollut koskaan kuullut tai nähnyt vastaavaa.
Etsintämme päättyivät siis tuloksettomina. Patrick piti todennäköisenä sitä, että käärme oli löytänyt tiensä ulos, emmekä luultavasti tuota otusta enää täällä tulisi näkemään. Tilanne oli epärealistisen surkuhupaisa. Patrick pyysi soittamaan heti, jos olento ilmaantuisi taloon uudelleen ja lupasi tulla sen omakätisesti poistamaan.
Nyt, kun tapahtuneesta on ehtinyt kulua pari päivää, kaoottinen mielentila on jo mukavasti tasoittunut ja olen sisäistänyt useammalta taholta kuulemani: ”onneksi kyseessä oli harmiton sukkanauhakäärme”-mantran. Kuten eräs työkaveri sattumuksesta totesi ”Bad days make good stories.” Aivan totta. Nyt jo naurattaa, vaikka keskiviikkoaamuna huumorintaju olikin koetuksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti