Nostalgiaruokaa

Varpu keksi jostakin nostalgisen mieliteon: "Ei olla pitkään aikaan saatu puolukkalimppua." 

Puolukkalimppuun liittyy jänniä muistoja. Koko konsepti sai alkunsa tammikuussa 2004, kun Porin mummu tuli Härmälään katsomaan vastasyntynyttä Essiä ja toi tuliaisina erinäisiä herkkuja Sarpin leipomosta. Leipomon nyssäköistä löytyi muun muassa ihana puolukkalimppu, jonka kroonisesti nälkäinen tuore äiti söi onnellisena suunnilleen yhdeltä istumalta.

Mainiosta leivästä tuli sittemmin puhe Amurissa. Amurin mummu innostui ideasta ja ryhtyi tuunaamaan omaa klassista limppureseptiään puolukoilla. Tästä versiosta kehkeytyikin todellinen hitti, jota harrastettiin vuosikaudet. Hyvää oli!

En tiedä, mistä puolukkalimppu tuli mieleen juuri nyt, mutta Varpu on harvinaisen oikeassa siinä, että edellisestä puolukkalimpusta on ehtinyt vierähtää aikaa. Oli hyvä hetki ottaa haaste vastaan ja tutkia, millaiseen puolukkalimppuun täkäläisillä lähtöaineilla päästään.

Täkäläisen hiivan kanssa on aina vähän niin ja näin ja viime kesänä Suomesta tuodut Sunnuntai-kuivahiivat on käytetty loppuun jo jonkin aikaa sitten. Puolukoiden virkaa sai toimittaa Ikean puolukkahillo. Piimää löytyy ruokakaupoista sattumanvaraisesti, mutta tällä kertaa emme olleet niin onnekkaita. Hapanmaitotuotteen paikka täytettiin siten kermaviilillä. Pieniä puutteita lähtöaineissa siis, mutta emme antaneet sen häiritä.

Ja katso, lopputuloshan ei ollut laisinkaan hassumpi:

Myös Essi hääri puhelimen kameran kanssa innoissaan tuoreen leivän äärellä. Nykypäivän hassulla mittapuulla voitaneen todeta, että äidin leipomukset ovat (toivottavasti) onnistuneita, jos ylittävät jälkikasvun Instagram-kynnyksen?

Oli miten hyvänsä, yhteisymmärryksessä päätettiin, että tästälähin puolukkalimppukonseptia ei unohdeta vuosikausiksi naftaliiniin.