Syyskuu alkaa olla lopuillaan ja viimeisenä muutamana aamuna ilmassa on ollut annos pirteää kuulautta. Työmatkaa ajaessa silmäilen tienvarren lehtipuita; osa on taittanut väristystään jo varovasti punakeltaisen suuntaan, vaikka värimaailma onkin vielä voittopuolisesti vihreä. Luultavasti muutaman viikon kuluttua New Englandin syysruska alkaa olla parhaimmillaan. En tiedä onko kyse iän mukanaan tuomasta ajatusmallin muutoksesta vai maantieteellisestä sijainnista, mutta oivalsin juuri, että ehkä ensimmäistä kertaa sitten lapsuusvuosien (lapsena tunnetusti mikään säätila ei ole liian kylmä, kuuma, märkä, harmaa, tuulinen tai liian mitään muutakaan) olen aidosti iloinen neljästä vuodenajasta.
Takana on riittävän pitkä ja jopa kroonisen vilukissan mielestä riittävän lämmin (mutta ei liian kuuma!) kesä. Huhti-toukokuun taitteesta ovat päivälämpötilat pyöriskelleet toistettavasti 23-30 C-asteen välimaastossa. Välillä pilvetöntä auringonpaistetta, välillä massiivisia ukkosmyrskyjä, mutta hyvin on tarjettu joka tapauksessa.
Nyt on ihan mukava vaihteen vuoksi etsiskellä pitkähihaisia paitoja ylle, haistella viileää syysilmaa, nauttia pitkästä aikaa kuumasta kahvista sen jälkeen kun jääkahvi on monta kuukautta ollut mielekkäin vaihtoehto ja illalla käpertyä paksun ja painavan pussilakanapeiton alle nukkumaan. Lähiviikkoina pääsee nauttimaan ulkoilumaastojen uudenlaisesta värimaailmasta. Halloweeniin on aikaa reilu kuukausi, mikä merkitsee sitä, että ilmassa on iloista odotusta. Syksy, jota olen vuosikaudet inhonnut ja kauhulla odottanut, ei ole sittenkään hassumpi konsepti.
Sen perästä koittaa talvi, joka ei ole liian pitkä eikä kroonisen vilukissankaan mielestä liian kylmä. Silloin kun lunta tulee, sitä tulee kerralla kunnolla. Yhteiskunnan arkielon päiväksi-pariksi pysäyttävä puoli metriä ei ole tavatonta. Iloiset ääri-ilmiöt...
Talven siedettävyyttä lisää kummasti myös tarjolla olevan valon määrä. Päivät ovat enimmäkseen kirkkaita, eivät viikkotolkulla jatkuvaa harmaata pilvimuhjua. Päivän pituus lyhimmillään on Tollandissa reilut yhdeksän tuntia (aurinko nousee 07:14, aurinko laskee 16:22), mikä on huomattavasti ihmisystävällisempi kuin esimerkiksi Tampereen talvipäivän seisaus (aurinko nousee 09:43, aurinko laskee 15:04).
Talven jälkeen päästäänkin sujuvasti kevääseen, joka tehokkaassa tahdissa hävittää viimeisetkin lumet ja kätkee kotiseudun tiiviin vihreän kannen alle. Äitienpäivänä ei sada räntää.
Tämä hyvä.
3 kommenttia:
Jep, tuollaisiin vuodenaikoihin minäkin olisin valmis. Nämä Oulun korkeuden vuodenajat taas ei ollenkaan miellytä; juuri eilen mietiskelin, että ihan kohta pitää taas vaihtaa autoon talvirenkaat alle. :-/
Eipä tämä Suomen pimeäkausi kestä kuin pari- kolme kuukautta, ja sitten sataa lumi maahan ja on taas valoisaa öin päivin :o)
On ihanaa herätä aamulla miettien, mitä kivaa syyslämmintä saa tänään kiskoa ylleen :D
Lähetä kommentti