Jos et ehdi nauttia maisemista, juokset liian vauhdikkaasti. Tämä on yksi ultrajuoksijoiden tärkeimpiä periaatteita ja mielestäni varsin oivallinen mittari. Jos sattuu olemaan kamera mukana, aina hauskempaa. Lähes poikkeuksetta polkulenkeillä kun tulee vastaan jotakin sellaista, minkä mielellään taltioi myöhemmin jaettavaksi. Niin kuin esimerkiksi tänään...
Alhaalla laaksossa aamu oli tihkusateen ja paksujen pilvimassojen samentama. Oli kuitenkin erinomainen juoksukeli, lämpötila oli sopivan viileä, kymmenen C-asteen tietämissä ja sateen raikastama kostea ilma oli helppoa hengittää. Vähitellen, rinteitä ylös kivutessa pilvipeitto harveni ja etäämmällä kajasti aavistus kirkkaansinistä taivasta.
Aivan oikein. Vielä vähän matkaa ylemmäs ja sitten, naks, pilvimassa loppui tähän:
Ylärinteillä oli ilmeisesti ollut varsin kylmä yö. Heinikossa kasvoi näitä pienen takiaisen näköisiä piikkipalloja, joihin aamukaste oli kiteytynyt kauniisti. Mikroilmaston mittakaavassa täysi talvi:
Ja sitten takaisin alaspäin. Metsän siimeksessä oli aamulenkillä myös peuraperhe. Vähän pisti hymyilyttämään tämä sotilaallinen jonomuodostelma:
Aika velikultia.
2 kommenttia:
Voi miten upeita kuvia, kiitos! Juoksitteko sitten lopun matkan peurojen kanssa jonossa?
Tuota hämäryyttä täällä riittää koko päivän on sitten vuorella tai laaksossa.
Peuroja ei pistele vastaan.
Kumpi väisti?
Lähetä kommentti