Pienenä poikana, Forssassa asuessamme tykästyin kuivattuihin aprikooseihin. En kuitenkaan ihan mihin tahansa lajikkeeseen, vaan tietyllä tavalla kuivattuihin, vähän kitkerän makuisiin hedelmiin joita sattui saamaan lähikaupastamme Antin Valinnasta (nykyisin K Extra Antti):
Opinnot veivät miehen aikanaan pois Forssasta ja ideaalisia aprikooseja ei enää muualta löytynyt. Seuraavat pari vuosikymmentä meni totutellessa pehmeisiin, sokeroituihin perusaprikooseihin, joita saa joka maitokaupasta.
Muutama viikko sitten, näitä iänikuisia imeliä "kuivahedelmiä" popsiessani sain päähäni ruveta etsimään netistä oikeanlaisia kuivattuja aprikooseja. Pienen tonkimisen jälkeen päädyin Kalifornialaisen Sun Organic Farm-maatilan sivuille, jossa mainostettiin olevan kahdenlaisia kuivattuja aprikooseja: turkkilaisia, jotka kuvan perusteella näyttivät hieman tummemmalta versiolta "vääränlaisista" aprikooseista, sekä toisenlaisia: California Blendheim-aprikooseja, jotka eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja. Kuvasta päätellen kyseessä saattaisi olla kauan kaipaamani, oikein kuivattu aprikoosilajike.
Siispä tilasin ensin puolen kilon pussin. Paketin saapuessa avasin sen suuren jännityksen vallassa... Näyttää oikeilta... Koemaistiainen... Kyllä! Juuri näitä! Eikä aikaakaan, kun ensimmäiset puoli kiloa olivat hävinneet ihan itsestään.
Siispä tilasin ensin puolen kilon pussin. Paketin saapuessa avasin sen suuren jännityksen vallassa... Näyttää oikeilta... Koemaistiainen... Kyllä! Juuri näitä! Eikä aikaakaan, kun ensimmäiset puoli kiloa olivat hävinneet ihan itsestään.
Tein saman tien uuden tilauksen puolentoista kilon pussista, mutta sekään ei riittänyt edes viikkoa. Ruokahalu kasvaa tunnetusti syödessä, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tilata seuraava isompi laatikko, viisi kiloa tällä kertaa:
Saas nähdä kuinka kauan tämä laatikollinen kestää... Saattaahan näihinkin joskus kyllästyä, mutta historian valossa ei kuitenkaan ihan äkkiä!
4 kommenttia:
Tuothan Jussi pari aprikoosia joulumaistiaisia sitten kun...
Kiitoksia mainoksesta, Jussi, KIITOKSIA! En ole pannut merkille kenen pakkaamia mahtavat olla nuo tummat kitkerät, niitä myös etsin. Tummuus on myös merkki siitä, että niissä on vähemmän lisäaineita, rikkiä tms. Ilosanoma meiltä persimonit ovat tulleet!
Hehee. Lapsuuden maut eivät unohdu.
Ja oi sitä iloa, kun saa suuhunsa jotakin sellaista, joka tuo vanhan makumuiston mieleen. Ville Vallaton toffeejätskipuikko maistuu samalta kuin Topsy-tuutin lempimaku aikoinaan...
Jatkoa edelliseen: Jos kestät sotkea tuota makua johonkin niin niitä voi sotkea vaikka jugurttiin suolapähkinöitten kanssa. Meinaan ettet saisi aprikoosimyrkytystä :D
Lähetä kommentti