No niin... Kun kerran on mennyt tekemään hölmöyksiä (ilmoittautumaan sadan mailin maastojuoksutapahtumaan), lienee korkea aika kantaa vastuu tekosistaan ja ryhtyä harjoittelemaan asianmukaisesti. Melko pitkälle pääsee tekemällä pientä hienosäätöä vanhoihin rutiineihin, mutta ensisilmäyksen valmentautumisoppaisiin luotuani oivalsin ainakin sen, että pimeällä juoksuun täytyy korvamerkata lenkki jos toinenkin, jos mielii syyskuussa edes jokseenkin sujuvasti lynkytellä koko yön.
Tuumasta toimeen. Aikani ajatusta palloteltuani tulin siihen tulokseen, että lauantaiaamun pitkän lenkin voi vallan mainiosti aikaistaa perjantai-illan hämärähölkäksi. Niinpä auringonlaskun lähestyessä jätin muun perheen keskenään iltatoimia hoitamaan ja suuntasin kohti vanhaa tuttua Almaden Quicksilveriä. Parkkipaikalta polulle pyyhältäessäni oli puistosta parhaillaan poistumassa muuan koiranulkoiluttaja, mutta muita vastaantulijoita ei juuri näkynyt. (Peuroja ja haisunäätiä ei lasketa.)
Lähtöhetkellä kello oli aika tarkkaan yhdeksän - parin ensimmäisen kilometrin jälkeen polulla oli jo kiitettävän hämärää, taustalla tosin kummitteli vielä laakson valtaisa valomeri:
Yöjuoksun tunnelma oli eittämättä mielenkiintoinen. Polut taskulampun valossa näyttivät erilaisilta kuin aamunkajossa ja äänimaailma oli yöaikaan erilainen. Iltavuoroa tekevät linnut visertävät aivan eri lauluja kuin aamupäivän sirkuttajat, samoin heinäsirkat. Lämpötila iltahämärissä oli juurikin omiaan pitkälle lenkille, 12-13 Celsiusta on ehkä parasta, mitä juoksija voi toivoa.
Aika kului rattoisasti ja öisiä polkuja oli nautinto juoksennella. Välillä laitoin taskulampun sammuksiin ja jäin tutkailemaan tähtitaivasta, joka riittävän etäällä valosaasteesta oli varsin huikeaa katsottavaa. Matka taittui varsin vaivattomasti ja lenkkiä olisi voinut jatkaa suunnilleen loputtomiin. Hauskanpito loppui kuitenkin niin kuin luultavasti monella muullakin perjantai-illan viettäjällä - jossakin vaiheessa pullot oli juotu tyhjiksi ja oli aika harkita kotiinpaluuta.
Palasin parkkipaikalle tyytyväisenä noin neljän tunnin yöreippailun jälkeen. Kotiin päin ajellessani iski jostakin syystä varhaisaamupalan nälkä, joten päätin kruunata absurdin iltalenkkini poikkeamalla hakemaan lähimarketin leipäosastolta tuoreen patongin kotiinviemisiksi. Täkäläisittäin on melko tavallista, että isommat ruokakaupat ovat avoinna 24 tuntia vuorokaudessa, mutta itselleni oli kylläkin ensimmäinen kerta, kun kävin puoli kahdelta aamulla ruokaostoksilla. (Ja ei, en ollut ainoa asiakas...)
Mielenkiintoinen seikkailu kaiken kaikkiaan. Melkein harmittaa, etten ole tätä yöjuoksun autuutta tullut oivaltaneeksi aiemmin... No, otetaan korkojen kera takaisin lähitulevaisuudessa =)
4 kommenttia:
Onpahan ollut kokemus! Olisinpahan halunnut olla jakamassa, en ehkä juoksua, mutta noita huikeita salaperäisiä näkymiä! Onnellista jatkoa!
Nyt Johanna kipin kapin paikalliseen urheilu- tai retkeilyliikkeeseen ja ostoslistalle pieni lediotsalamppu. Tuollainen vekotin vapauttaa kädet lampusta juostessa ja on pieni ja näppärä kapistus. Eräs fikuimpia keksintöjä viimeisen 10 vuoden ajalta.
Tsemppiä pimeälenkeille!
Huh huh, eikö yhtään mörköjä tullut vastaan.Varmaan välillä kyllä tunne, että koko maailma on minun.
Kiitokset rakentavista kommenteista! Ihanaa, kun kukaan ei solvaa mielipuoleksi (joskin genetiikalla lienee tämän kanssa jotakin tekemistä...?)
Olette oikeassa - kaikki. Noita yömaisemia tosiaan ihmettelee ihan ilokseen ja tunne siitä, että koko mittava puisto on jokseenkin ikiomassa käytössä, on aika huikea myöskin. Ja Anja - otsalamppupointti on oikein hyvä, täytynee lähiaikoina katsastaa Zombie Runner:in (http://www.zombierunner.com) valaisintarjonta...
Lähetä kommentti