Quarantine Pick Me Up

Essin ystävä Jill oli tänään kaikessa hiljaisuudessa hiippaillut oven taakse ja jättänyt Essille yllätykseksi "Quarantine Pick Me Up":in

Muffinseja, myslipatukoita ja ilmapallo - suloinen ilahduttamisele. Taas jaksaa etäkoulupuuhastella...

Do Your Own Thing Fling

Aikana, jona kaikki tapahtumat on peruttu ja ylipäätään kaikkea sosiaalista kokoontumista tulee välttää, on myös ultrajuoksijoiden elämä latistunut tuntuvasti, kun kaikki kisat, tapahtumat ja yhteislenkit on pitkäksi aikaa peruttu.

Kotijoukkueeni CT Trailmixers kehitti tältä keväältä missattujen tapahtumien korvikkeeksi omaa kivaa. Toukokuun alkuun suunniteltu perinteinen Spring Fling-kisa jäi tänä vuonna toteutumatta, mutta toimelias kilpailuorganisaattori kehitti tilalle korvaavan tapahtuman:

Do Your Own Thing Fling:in (DYOTF) säännöt ovat yksinkertaiset. Aika alkaa perjantain vaihduttua lauantaiksi ja osallistujilla on seuraavat 48 tuntia aikaa juosta niin monta mailia kuin haluaa, niin pitkissä tai lyhyissä pätkissä kuin haluaa. Vähimmäisvaatimus on yksi maili. Reitin / reitit voi valita omien mieltymysten mukaan. Ajan hengen mukaan olennaista on kuitenkin se, että viikonlopun juoksut juostaan yksin, koska yhteislenkit ovat karanteeniaikana pannassa. Eniten maileja 48 tunnin aikana kerännyt kisaaja voittaa.

Tapahtumaa edeltäneet kaksi viikkoa sujuivat hauskan visioinnin merkeissä. Pohdiskelin, mikä olisi paras/mielekkäin tapa ottaa ilo irti tästä poikkeusajan kummallisesta kisaformaatista. Koska tarkoituksena oli keskittyä mailien keräämiseen, tulin siihen tulokseen, että tällä kertaa kannattaa valita kuljettavaksi vähän helppokulkuisempia polkuja - kivikot, juurakkokompastelut ja mäkien tahkoamiset kannattaisi varmaankin nyt minimoida. Onneksi naapurikunnastamme Vernonista löytyy mukava Rails-to-Trails-polkuverkosto: vanhojen, käytöstä poistettujen rautateiden paikalle, enimmäkseen keskelle metsää, on rakennettu hiekkateitä / polkuja kevyen liikenteen käyttöön. Nämä polut ovat helppokulkuisia ja profiililtaan hyvin loivia, mikä sopi tähän tarkoitukseen oikein mainiosti.

Vernonin Rails-to-Trails-parkkipaikalta lähtee polkuja kolmeen suuntaan, joten tein päätöksen perustaa itselleni takakonttihuoltopisteen tuolle parkkipaikalle. Eri suuntiin lähteviä polkuja vuorottelemalla saisi kerralla kokoon viiden, seitsemän tai kahdeksan mailin mittaisia edestakaisia pätkiä, joita voisi sitten toistella sellaisessa jatkumossa kuin mieli tekee. En asettanut itselleni kiveen hakattua tavoitetta, mutta toivomuksena oli tehdä matkamielessä uusi henkilökohtainen ennätys, siis jonkin verran yli sata mailia.

Perjantai-iltapäivä sujui hilpeästi huoltopisteen antimia valmistellessa. Syömiset, juomiset, vaihtovaatetus, lamppuvarustus ja torkkumisoption varalle asianmukaisesti CT Trailmixers-fleeceviltti - tällä kokoelmalla pitäisi pärjätä jonkin aikaa:

Lauantaiaamu valkeni mielenkiintoisissa olosuhteissa. Kevät on yrittänyt viime viikkoina tehdä tuloaan, mutta yöllä oli silti taas satanut vähän lunta. Lämpötila oli ehkä juuri ja juuri plussan puolella:

Aloitin juoksuhuvitteluni aamukuudelta. Auringon noustua ilma lämpeni jonkin verran, mutta lämpöhalvauksen vaaraa ei tarvinnut missään vaiheessa murehtia. Ensimmäiset kaksi 8+5+7 mailin kierrosta sujuivat kevyesti sen kummempia miettimättä ja 40 mailia oli koossa jo vähän yli puolenpäivän. Takakonttihuoltopiste toimi hyvin ja parkkipaikan nurkalta löytyvä siisti bajamaja (josta löytyi jopa sellaisia arvotavaroita kuin vessapaperia ja käsidesiä) kruunasi funktionaalisen kokonaisuuden.

Matka jatkui suuremmitta yllätyksittä. Koko päivän jatkunut navakka tuuli piti kelin sen verran purevana, että putkihuivista, sormikkaista tai takista ei olisi tullut mieleenkään luopua missään vaiheessa. Ei valittamista toki - viileän sään kompensointi varusteilla on helpompaa kuin helleaaltoa vastaan taisteleminen.

Kymmenen-yhdentoista tunnin jälkeen matkanteko alkoi hidastua. Tämä ei toki tullut yllätyksenä, mutta tiedostin, että edessä olisi varsin pitkä yö, jonka aikana ei tällä kertaa nähtäisi kannustavia huoltopisteiden vapaaehtoisia tai seurana juoksevaa paceria. Ei se mitään. Nyt oli aika ottaa esille salainen ase, jota olin säästellyt juurikin tätä ajankohtaa varten: Paula oli hankkinut Elisa-kirjan äänikirjakokoelmaan viimeisimmän Komisario Koskinen-sarjan dekkarin, "Pisara veressä". 

Tarinankerronta vei mukanaan. Kuuntelin paikkakuvauksia Hervannasta, Ratinasta ja Pyhäjärven rantamaisemista sekä poliisihenkilöstön vänkäämistä päivänpolttavista aiheista, kuten pikaratikan rakennusprojektista. Kymmenen tunnin mittaisen äänikirjan jälkeen tuntui ihan siltä, kuin olisi käynyt pistäytymässä Tampereella. Ja mikä parasta, DYOTF-maileja oli siinä samalla kerrytetty ihan kelvollinen määrä.

Äänikirjan päätyttyä kello oli suunnilleen puoli viisi sunnuntaiaamuna. Aamu alkoi lupaavasti vähitellen kajastaa. Maileja oli nyt mittarissa suunnilleen 114. Askellus oli tässä kohtaa jo varsin kankeaa ja väsynyttä. Määrittelemätön maali teki motivaatiokysymyksen nyt aika hankalaksi. Viihdytin itseäni jonkin aikaa yksikkömuunnosmatematiikalla ja tulin sitten siihen tulokseen, että 125 mailia voisi olla aika mukava tasaluku - se kääntyisi kivasti 200:ksi kilometriksi.

Jatkoin hidasta lynkyttelyä. Ensimmäisiä aamulenkkeilijöitä alkoi taas tulla vastaan. Olo oli hassun epätodellinen. Tämä oli yksi kummallisimmista juoksutapahtumista, joihin olen ikinä osallistunut. Toki kokemuksena perin mielenkiintoinen ja arvokas. Paluu viimeiseltä polkupätkältä takaisin parkkipaikalle oli hassun antiklimaattinen: pysäytin matkamittariapplikaation ja kerroin itselleni, että tässä tämä nyt sitten kai oli, jonkinlainen maaliviiva, vaikkei se oikein siltäkään tuntunut.

Ajelin kotiin, otin nautinnollisen lämpimän suihkun ja kömmin sitten tyytyväisenä nukkumaan. Ei ollenkaan hassumpi Fling-viikonloppu!

Sunnuntaina illalla tulin sittenkin vielä toisiin ajatuksiin. Jotenkin vaivasi se asianhaara, että DYOTF-kellossa olisi vielä monta tuntia aikaa jäljellä. Pitäisiköhän sittenkin vielä käydä kokeilemassa muutamaa lisämailia?

Tuumasta toimeen. Koivet olivat kipeät ja notkeudeltaan ehkä rautakangen luokkaa, mutta ainahan kannattaa yrittää. Lynkyttelin kotiovelta jonkin matkaa ja ryhdyin taas miettimään matemaattisia viihdykkeitä. Tuli mieleeni, että jos köpöttelen puolitoista mailia edestakaisin, saan iltalenkistäni kolme lisämailia, joilla saadaan kokonaismailimääräksi 128. Kahden potenssit ovat hyviä tasalukuja nekin, joten tästä saatiin kelpo lopputulos.

Nytpä on juoksut juostuna ja aika viettää lepopäivää. Kilpailumielessä jännitys jatkuu kuitenkin vielä jonkin aikaa. Viikonlopun aikana juostut mailit raportoidaan kisaorganisaattorille maanantaihin kello 17:ään mennessä, joten vielä ei tiedetä, millaiseen sijoitukseen 128 mailia riittää. Kävi miten kävi, henkilökohtaisesta mailimääräisestä ennätyksestä on mieli hyvä joka tapauksessa.

EDIT: Keskiviikkona Race Directorilta saapui seuraavanlainen sähköposti:

A huge thank you and congratulations to everyone who participated in the Do Your Own Thing Fling 48! And a special shout-out to our two winners:

• Johanna Ylanen logged the most miles last weekend: 128.35. She is our first-place female winner, and overall superstar for total mileage.
• Christian Dockum ran an impressive 102.4 miles. He is our first place male winner.

Ei oikeastaan pöllömpi lopputulos...

Raspberry Pi ja vähän muutakin

Etäkoulu- ja etätyökulttuuri jättää ilahduttavasti aikaa erinäisille keittiöeksperimenteille, joita ei ehkä perusviikkoina tulisi tehtyä. Tällä viikolla on keittiössämme tapahtunut muun muassa seuraavaa:

Varpun leivontaviikko otti vaikutteita Lyridien meteoriparvesta. Tältä pohjalta syntyi kirjaimellisesti tähdellisiä muffinsseja:

Kaupasta heräteostoksena mukaan tarttunut karpalomehu sai ihan uuden elämän, kun Essi sai kuningasajatuksen: ei ollakaan pitkään, pitkään aikaan tehty vispipuuroa. Loistoidea. Erinomaisen hyvä karpalomehusovellus:

Andy täytti torstaina 16 vuotta. Essi halusi ilahduttaa ystäväänsä jollakin itse leivotulla ja rakenteli juhlan kunniaksi marjapiirakan:

Talossa leijuu kiva, kodikas tuoksu, kun melkein joka päivä jollakulla on jokin leipomus työn alla. Jännityksellä jo odotamme, mitähän ensi viikko tuo tullessaan. 

Lisää korona-arkea

Poikkeustila-arkemme on jatkunut koko lailla stabiileissa merkeissä nyt reilut kolme viikkoa. Kotikeskeistä elämää, etätöitä, Google Classroomia ja ilahduttavan paljon aikaa ulkoilulle. Tällä viikolla olemme useaan otteeseen harmitelleet sitä, että Leenan ja Jarin suunnittelema pääsiäislomareissu Connecticutiin ei nyt ymmärrettävästi onnistunut, mutta onneksi lentoliput on saatu siirrettyä myöhempään ajankohtaan ja juhlistamme Leenan syntymäpäivää näissä maisemissa näillä näkymin syyskuun alussa.

Tytöt ovat kehittäneet näinä viikkoina itselleen leivontainnostuksen ja koulutehtävien lomassa tehneet hauskoja keittiöeksperimenttejä. Essin toimintapäivinä löytyy työmaalta toisinaan kaksikin liinojenalaista mysteerikulhoa, kun yhtä aikaa on nousemassa sekä suolainen että makea taikina:

Varpun tuotanto on usein värikylläistä, niin kuin esimerkiksi tämä sisältä raidallinen kakku:

Auton ruokintaan kuluva budjetti on näinä viikkoina kutistunut tuntuvasti. Ensinnäkin, työmatka-ajoon käytettyjen viikoittaisten kilometrien tipahdettua noin tuhannesta nollaksi. Ja toisekseen, bensan hinnan notkahdettua öljykriisin seurauksena. Siitä onkin aikaa, kun gallonahinta on viimeksi ollut alle kahden dollarin, mutta tältä näytti tilanne tänään:

Kevätkaudelle oli bookattuna jokunenkin juoksutapahtuma, jotka ovat virushärdellin tuloksena peruuntuneet yksi toisensa jälkeen. Jotakin piti kehittää tilalle, joten suunnittelin täksi viikonlopuksi ihan oman kotiratatapahtuman. Tollandin lähellä kulkee Nipmuck Trail, josta käyn lähes viikoittain juoksemassa jonkin pätkän. Olen useasti miettinyt, että joskus tekisi mieli juosta koko polku päästä päähän, noin 35 mailia / 55 km suuntaansa. Nyt tuntui olevan tälle projektille oivallinen ajankohta. 

Kun asiaa tarkemmin ajatteli, logistisen sujuvuuden vuoksi ja haasteen hauskuuden nimissä olisi oikeastaan parempi ratkaisu juosta polku päästä päähän ja takaisin. Tuumasta toimeen! Lauantaina starttasin polkutaipaleelle aamuneljältä. Ensimmäisten tuntien aikana lämpötila oli nollan tuntumassa ja paikoittain sateli ihan vähän luntakin. Auringon noustua lämpötila kipusi noin kymmenen asteen tietämille, jossa se pysyttelikin aina iltaan asti. Maisemiltaan Nipmuck Trail edustaa tyypillisintä mahdollista New Englandin metsämaisemaa. Havupuuvoittoista metsää, jossa polku on vuoroin kivikkoesterataa, vuoroin jokivartta syleilevää vihreää tunnelia. Ei aina helppokulkuista, eikä ihan takuulla nopeaa, mutta erinomaisen hauskaa:

Jussi ja Essi pistäytyivät iltapäivällä reitin varrelle 50 mailin huoltopisteeksi, mikä oli oikein mukavaa. Loppumatkasta askellus hidastui, mutta aikaahan onneksi oli mielin määrin. Kun lopulta pääsin takaisin lähtöpisteeseeni, oli kuu jo ehtinyt kivuta iltataivaalla korkealle. Loppuyhteenvetona voidaan tämä projekti todeta varsin onnistuneeksi tee-se-itse-tapahtumapäiväksi. Katsotaan, mitä seuraavaksi keksitään...

Korona-arkea

Kuten pitkälti kaikkialla muuallakin maailmassa, eletään täälläkin epätodellista aikaa, jolloin kaikki on suljettu, peruttu tai vähintäänkin rajoitettu. Uutiset pyörivät koronaviruspandemian ympärillä ja olemme tämän oudon tilanteen äärellä varsin hämmentyneitä.

Toistaiseksi olemme kaikki pysyneet terveinä, eikä meillä oikeastaan ole tämän poikkeustilan puolesta mitään hätää. Tollandin koulut ovat olleet suljettuna kaksi viikkoa ja näillä näkymin pysyvät suljettuina ainakin huhtikuun loppupuolelle. Tähän mennessä koulu on ollut vain "poikkeustilan vuoksi peruttu", mutta tulevana maanantaina alkaa varsinainen etäopiskelu Google Classroomin välityksellä. Mielenkiintoista nähdä, miten systeemi lähtee toimimaan.

Essi on ottanut koronavapaasta ilon irti ja keskittynyt lähinnä ajoharjoitteluun, kuten edellisessä postauksessa kerroimme. Nyt on hyvin aikaa harjoitella ja liikennöinti sujuukin päivä päivältä tottuneemmin.

Varpu kärsii pahemman luokan telinevoimisteluvieroitusoireista. Kaipuu harjoitussalille on jo kova ja toki kevätkaudelta peruuntuneet kisat harmittavat niin ikään. Onneksi kotioloissa voi tehdä jonkin verran vaihtoehtoista treeniä kuitenkin, ja turhautuminen pysyy kuitenkin siedettävässä mittakaavassa kunhan kotona riittää maaleja ja askartelutarvikkeita. Kotipäivien ratoksi voi toteuttaa vaikka taiteellisia tutorial-videoita Instagramiin:

Jussin arjessa ei ole virustilanteen myötä muuttunut mainittavasti mikään. Kotoa käsin työskentely on sitä samaa mitä aina ennenkin, toki erotuksena se, että päiväsaikaan talossa on nyt enemmän muuta elämää. Asiakkailta putoilee avunpyyntöjä suunnilleen samaan tahtiin kuin ennenkin ja Suomi-työkaverit ovat tavoitettavissa jokseenkin yhtä haasteellisesti kuten seitsemän tunnin aikaeron vuoksi aina.

Johanna siirtyi tekemään töitä kotitoimistolta aiemmin tällä viikolla, kun Massachusettsin kuvernöörin määräyksestä "non-essential" liiketoiminta osavaltiossa laitettiin jäähylle ja sitä myöten IPG:n applikaatiolabrat suljettiin, näillä näkymin seuraavaksi kahdeksi viikoksi (ainakin). Oikeastaan ainoa asia, mikä tällä hetkellä harmittaa, on uintimahdollisuuksien rajallisuus. YMCA:n altaat ovat ymmärrettävästi pois käytöstä, joten avovesiuintikausi täytyy nyt polkaista käyntiin vähän aikaisemmin. Crystal Laken vesi on tällä hetkellä noin 7-asteista, joten pitkiä uintilenkkejä ei vielä tehdä märkäpuvunkaan kanssa, mutta jotakin kuitenkin. 10-15 minuuttia kerrallaan on kuitenkin paljon hauskempi ja parempi, kuin totaaliuimattomuus:

Marsut ovat olleet ehkä jonkin verran ymmällään siitä, miten ympärillä ramppaa nyt koko ajan ihmisiä, kun kaikki ovat koko päivän kotosalla. Hyvähän se on tietysti, että häkin ohi kulkee nyt enemmän liikennettä, koska ruokaa voi pyytää useammin. Sosiaalista elämääkin on nyt päiväsaikaan enemmän. Watson tuli avustamaan "welding head catalogin" päivityspuuhissa:

Toistaiseksi meillä siis kaikki hyvin. Ruokakaupoista saa ruokaa edelleen, eivätkä ihmiset näytä vimmaisesti hamstraavan muuta kuin sitä surullisen kuuluisaa vessapaperia. Toivottavasti tilanne säilyy jokseenkin stabiilina jatkossakin.

Historiallisena tilastotriviana todettakoon vielä vertailun vuoksi tämän päivän Covid-19-lukemat:

• Suomi: varmistettuja tartuntoja: 1160 / kuolleita: 9
• Connecticut: varmistettuja tartuntoja: 1524 / kuolleita: 33
• Eurooppa: varmistettuja tartuntoja: 320 533 / kuolleita: 18 724
• Yhdysvallat: varmistettuja tartuntoja: 120 204 / kuolleita: 1997

Jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä... Pysykäähän terveinä, ystävät rakkaat!

Learner's Permit

Essi suoritti DMV:n (paikallinen Ajoneuvohallintokeskus) teoriakokeen reilu viikko sitten. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt on taskussa Learner's Permit ja edessä neljä kuukautta ajoharjoittelua, ajokortillisen huoltajan ohjastamana. Sen jälkeen vuorossa on ajokoe, jonka läpäistyään saa vuodeksi väliaikaisen ajokortin. (Tänä aikana saa autoilla itsenäisesti ja kuskata perheenjäseniä, mutta ei muita. Vuoden asiallisesti autoiltuaan, saa väliaikaisen ajokortin päivitettyä varsinaiseksi viralliseksi ajokortiksi.)

Autokoulu teoria- ja ajotunteineen ei täällä ole pakollinen, mutta toki suositeltava. Läheskään kaikki eivät sitä käy, mutta Essillä tämä on suunnitelmissa, kunhan paikallinen autokoulu jälleen avaa ovensa, tämänhetkisen Covid 19-poikkeustilan hellitettyä.

Auton käsittelyä ja liikennöintiä on viime päivinä harjoiteltu ahkerasti. Tässä mielessä koronavirusepidemia ajoittui erinomaisen hyvään saumaan: koulut ovat toistaiseksi suljettuna, joten aikaa ajoharjoitteluun on enemmän kuin riittävästi. Lisäksi, teillä on mukavan hiljaista nyt, kun suurin osa ihmisistä on linnoittautunut koteihinsa.

Ensimmäisillä kerroilla harjoiteltiin perusasioita Tolland High Schoolin parkkipaikalla, mutta sen jälkeen ollaan jo ajeltu lähiseutujen pikkuteitä ristiin rastiin ja viime päivinä käyty jo kokeilemassa moottoritieajoakin. Essi nauttii ajamisesta ja kehittyy päivä päivältä. Tästä se lähtee...

Merellinen syntymäpäivä

Varpun syntymäpäivää vietettiin varsin itseohjautuvissa merkeissä. Viimeaikaisista ilmastonmuutoskauhuskenaarioista mietteliääksi käynyt tyttö visioi itselleen kaverisynttärit valtameriteemalla, ja toteutti kaikki järjestelyt koko lailla itsenäisesti. Vanhempien tehtäväksi oikeastaan vain tarvikkeiden hankinta.

Koolle oli kutsuttu kolme Varpun lähintä ystävää: Sally, Leah ja Paige. Varpu oli etukäteen pohdiskellut kivaa yhteistä tekemistä ja tullut siihen tulokseen, että juomapullojen maalaus ja koristelu olisi oivallinen ratkaisu. Askarteluaktiviteetti olisi mieleinen koko taiteellisesti orientoituneelle ystävänelikolle ja samalla tukisi ilmastonmuutosvastarintaa: ”kestojuomapullojen” promoaminen voisi omalta osaltaan vähentää lähipiirissä pitkällä aikavälillä kertyvää kertakäyttöpulloroskaa.

Hyvä ohjelmanumero tästä muotoutuikin. Tytöt istuivat pöydän ääressä yli kaksi tuntia pullojaan somistaen ja maailmaa parantaen:

Myös syntymäpäiväkakku noudatteli valtameriteemaa. Tämänkin Varpu rakensi alusta loppuun itse: teki pohjan valmiiksi lauantaina ja nykerteli päällysteet ja koristeet sunnuntaiaamuna. Varsin näyttävä merimaisema:

Itse h-hetkeen on vielä kaksi päivää, mutta tiistaille osuva syntymäpäivä hujahtaa koulu- ja treenikiireiden merkeissä. Voimistelurutiineihin tuleekin sen jälkeen hartaudella odotettua lisätekemistä: 14 vuotta täytettyään saa ryhtyä Tri-Town Gymnasticsin apuvalmentajan tehtäviin, pienempiä voimistelijoita luotsaamaan. Tätä virstanpylvästä on innolla odotettu ja nyt se on lopultakin aivan nurkan takana. Kiirettä pitää jatkossakin!