13. toukokuuta 2017

Märkäpukutreeniä

Kevät etenee ja Ironman-harjoitusohjelma sen mukana. Lenkit pyörällä, jaloin ja altaassa pitenevät viikko viikolta ja vähitellen alkaa olla aika myös pohtia teknisempiä knoppeja, kuten esimerkiksi märkäpukuun tutustumista. Aiempaa märkäpukukokemusta ei ole ollenkaan, joten arvelin, että edessä on jälleen mielenkiintoisia oppimiskokemuksia, kun hankin puvun pari viikkoa sitten.

Viime viikolla otin märkäpuvun ensitestiin tutuissa ja turvallisissa uima-allasolosuhteissa. Kokeilu osoittautui varsin hauskaksi. Neopreenikoreen vuoratut jalat ja ahteri tuntuivat kelluvan mukavan ergonomisessa asennossa ihan noin vain ja jokaisella vedolla pääsi vaivatta reippaasti eteenpäin. Pukua ei ole toki ihan näihin olosuhteisiin suunniteltu, joten sanomattakin lienee selvää, että 26-asteisessa vedessä uidessa tuli aika nopeasti aika lämmin.

Tänään oli vuorossa vähän totuudenmukaisempi harjoitus. Kesäkuun alussa on kisakalenterissa harjoitusluontoinen puoli-Ironman Lake Quassapaug:illa Connecticutissa, jossa toukokuun aikana järjestetään muutamia ennakkouinteja, jotta halukkaat pääsevät kokeilemaan avovesiolosuhteita. Kevät on tänä vuonna tullut tännekin vähän viivytellen ja viime viikkoina ainakin yöt ovat olleet vielä varsin kylmiä. Arvelin, että järven vesi on luultavasti vielä melko viileää, mutta olin silti hieman yllättynyt, kun tänä aamuna ajelin paikan päälle ja sain tietää, että veden lämpötila on tällä hetkellä +12 C.

Paikalla oli kymmenkunta uimaria, joista itseäni lukuunottamatta kaikilla oli takanaan useampi triathlonkisa ja siten enemmän tai vähemmän avovesiuintikokemusta. Harjoitusuinnin organisaattorisetä selitti rannassa toimintaperiaatteita. Järven selällä näkyi kaksi oranssia poijua, ensimmäinen kahdeksasosamailin (200 m) päässä rannasta, jälkimmäinen neljännesmailin (400 m) päässä rannasta. Jos siis ajatuksena on uida yksi maili, mennään kaksi kierrosta jälkimmäisen poijun ympäri. Ymmärsin tämän yhden mailin jonkinlaiseksi "oletusarvoksi", joka kävi järkeen, koska tämänpäiväiset uimarit ovat valmistautumassa joko triathlonin olympiamatkalle tai puoli-Ironmanille, joten kisapäivänä uidaan joko 1500 m tai 1800 m.

Värjöttelimme rantaviivalla tuulessa ja kevyessä sateessa, ilman lämpötila oli koko lailla lähellä tuota maagista kahtatoista. Organisaattorisetä jatkoi selontekoaan. Matkan varrella olisi muutama kanootti, joista käsin vapaaehtoiset valvoisivat uimarien turvallisuutta. Rannassa valmiudessa olisi myös moottorivene. Jos oman jaksamisen kohdalla ilmenisi ongelmia, kehotettiin nostamaan käsi pystyyn ja lähin kanootti tulisi paikalle.

Sitten oli aika astua veteen. Teimme ensin rannassa pientä alkulämmittelyä ja sen jälkeen oli aika lähteä kohti poijuja. Konkaritriathlonistimiehet lähtivät melko vauhdikkaasti edeltä ja itse lähdin etenemään ihan rauhallista vauhtia jonon hännillä. Yritin keskittyä hengittämiseen, joka otti aikansa. Märkäpuku piti lämpöä melko hyvin muuten, mutta kasvojen upottaminen 12-asteiseen veteen saa aikaan hyperventilointimieliteon, jonka taltuttamisessa saattaa kestää hetken aikaa.

Kun sain hengityksen aisoihin, alkoi uinti muuten sujua melko hyvin. Oikean suunnan pitäminen avovedessä on toki hieman haasteellista, joten suoraviivaisesta etenemisestä ei voida puhua, mutta muuten uiminen tuntui oikeastaan yllättävän mukavalta, suorastaan hauskalta. Kun pääsin jälkimmäiselle poijulle, pidin lyhyen ympäristöntutkailutauon. Vieressäni oli yksi turvallisuusvalvojista kanootteineen, mutta en nähnyt ainuttakaan muuta uimaria lähistöllä.
"Missä kaikki muut uimarit ovat?" kysyin kanoottivalvojalta.
"Kaikki muut kääntyivät takaisin ensimmäiseltä poijulta tai jo aikaisemmin", tämä vastasi.

Olin hämmentynyt. Uintia edeltävästä infotilaisuudesta olin todellakin jäänyt siihen ymmärrykseen, että tämän päivän "perusuinti" olisi se yksi maili, siis kaksi kertaa jälkimmäiselle poijulle ja takaisin. Vaan ei kai siinä sen kummempia, ajattelin ja jatkoin uintiani takaisin rantaan.

Rantaan päästyäni toinen kanoottivalvoja tiedusteli vointiani ja kysyi, olinko ehkä aikeissa lähteä uudelle kierrokselle. No kas, voinnissahan ei ollut mitään vikaa ja ilman muuta olin halukas uudelle kierrokselle - vastahan tässä oli alkuun päästy. Jälkimmäinen kierros sujui koko lailla ongelmitta. Kädet ranteista alaspäin olivat tosin tunnottomat, joten sormet sojottivat miten sattuu, mikä teki vedoista vähän tehottomia, mutta muuten oli erinomaisen hauskaa.

Kun pääsin toiselta kierrokselta rantaan, muut uimarit olivat jo menneet menojaan. Kukaan muu ei ollut uinut ensimmäisellä kierroksella ensimmäistä poijua kauemmas, saati lähtenyt toiselle kierrokselle. Olin vähän huvittunut tilanteesta. Konkaritriatlonisteille riitti ilmeisesti vähän vähempi harjoittelu ja vasta-alkajat tarvitsevat enemmän.

Yhtä kaikki, tästä kokeilusta jäi erinomaisen hyvä mieli. Vanha koira voi sittenkin oppia uusia temppuja! Märkäpuku toimii loistavasti ja 12-asteinen vesi ei ollut ollenkaan niin paha kuin olisin kuvitellut. Olisin ihan mielelläni voinut uida vaikka enemmänkin. Jään innolla odottamaan uusia avovesitreejenä. Tästä hauskasta tulee luultavasti vielä hauskempaa, kun vedet vähän lämpenevät ja tuulisen ja sateisen päivän tilalle saadaan kesäisempi keli.

17. huhtikuuta 2017

Kevätlomatunnelmia

Kevätlomaviikkomme on vierähtänyt vauhdikkaasti Suomi-vieraiden seurassa. Paula, Saku ja Joel saapuivat iloksemme oivallisesti samaan aikaan lämpimien kevätsäiden kanssa. Viimeiseen puoleentoista viikkoon on mahtunut hilpeää yhdessäoloa, sekalaista turistiretkeilyä, hellepäivien vesileikkejä kuin myös pienimuotoista pääsiäishauskaa.

Varpu pääsi perehtymään öljyvärimaalauksen saloihin Paulan johdolla. Takaterassin työpajaa oli hauska seurata (myös naapurin kanat tulivat välillä kurkistelemaan):


Sillä aikaa Essi ja Joel ottivat ilon irti leikkipuiston kiipeilytelineistä:



Lauantaina juhlistimme Paulan syntymäpäivää muutaman viikon etuajassa. Aamu aloitettiin "Viiru ja Pesonen"-malliin vohvelipinolla:


Sunnuntaina ohjelmassa oli pääsiäisaktiviteetteja. Pääsiäispupu oli käynyt kätkemässä munia läheiselle metsäpolulle, joita sitten yhteistuumin metsästettiin. Muuten erinomaisen onnistunut rastirata, mitä nyt joistakin kätköistä löytyneet suklaayllätykset näyttivät hieman pahoittaneen mielensä auringonpaisteesta ja +25 C:n lämpötilasta...




4. maaliskuuta 2017

Kevätkakkua

Varpun 11-vuotispäiviä juhlistettiin ajankohtaan sopivasti ja päivänsankarin toivomuksen mukaisesti kevättteeman äärellä. 

Kakkuaskartelu sujui koko lailla autopilottimoodissa - äidin tehtäväksi jäi ainoastaan tehdä kakkupohja valmiiksi ja sekoitella sopiva kasa vaahtokarkkifondanttia. Essi ja Varpu huolehtivat koko muun toteutuksen. Iloinen kevätkakkuhan tuosta kehittyi:


Kaverisynttärit vietettiin tällä kertaa Varpun suosikkiputiikki Michaelsissa askarteluaktiviteettien parissa. Päivänsankari ystävineen pääsi rakentelemaan valokuvakehystä ja ilmoitustaulua:



Aina roiskuu, kun rapataan... Maalarimestarit Shannon ja Varpu:


Väkertelyn päätteeksi kevätkakkua ja yleistä maailmanparantamista. Hei lystiä!



25. helmikuuta 2017

Lämmintä laskiaista!

Josko taas otettaisiin puheenaiheeksi kestosuosikkimme "New Englandin mielenkiintoinen sää"...

Tuskin on kahta viikkoa kulunut siitä, kun hehkutimme massiivisia lumimyrskyjä, kertalaakista ilmaantunutta puolimetristä hankea ja muita talven iloja. Tänään ei ole tarvinnut tehdä lumitöitä. Mittarissa on helmikuuhun sopivat +20 C. Vaihdettiin siis ylle kevyet kesävetimet ja päästettiin polkupyörät tallista ulkoilemaan:


Laskiaissunnuntain pulkkamäki täytynee tällä kertaa korvata vaihtoehtoisilla aktiviteeteilla...?

21. helmikuuta 2017

Nostalgiaruokaa

Varpu keksi jostakin nostalgisen mieliteon: "Ei olla pitkään aikaan saatu puolukkalimppua." 

Puolukkalimppuun liittyy jänniä muistoja. Koko konsepti sai alkunsa tammikuussa 2004, kun Porin mummu tuli Härmälään katsomaan vastasyntynyttä Essiä ja toi tuliaisina erinäisiä herkkuja Sarpin leipomosta. Leipomon nyssäköistä löytyi muun muassa ihana puolukkalimppu, jonka kroonisesti nälkäinen tuore äiti söi onnellisena suunnilleen yhdeltä istumalta.

Mainiosta leivästä tuli sittemmin puhe Amurissa. Amurin mummu innostui ideasta ja ryhtyi tuunaamaan omaa klassista limppureseptiään puolukoilla. Tästä versiosta kehkeytyikin todellinen hitti, jota harrastettiin vuosikaudet. Hyvää oli!

En tiedä, mistä puolukkalimppu tuli mieleen juuri nyt, mutta Varpu on harvinaisen oikeassa siinä, että edellisestä puolukkalimpusta on ehtinyt vierähtää aikaa. Oli hyvä hetki ottaa haaste vastaan ja tutkia, millaiseen puolukkalimppuun täkäläisillä lähtöaineilla päästään.

Täkäläisen hiivan kanssa on aina vähän niin ja näin ja viime kesänä Suomesta tuodut Sunnuntai-kuivahiivat on käytetty loppuun jo jonkin aikaa sitten. Puolukoiden virkaa sai toimittaa Ikean puolukkahillo. Piimää löytyy ruokakaupoista sattumanvaraisesti, mutta tällä kertaa emme olleet niin onnekkaita. Hapanmaitotuotteen paikka täytettiin siten kermaviilillä. Pieniä puutteita lähtöaineissa siis, mutta emme antaneet sen häiritä.

Ja katso, lopputuloshan ei ollut laisinkaan hassumpi:


Myös Essi hääri puhelimen kameran kanssa innoissaan tuoreen leivän äärellä. Nykypäivän hassulla mittapuulla voitaneen todeta, että äidin leipomukset ovat (toivottavasti) onnistuneita, jos ylittävät jälkikasvun Instagram-kynnyksen?

Oli miten hyvänsä, yhteisymmärryksessä päätettiin, että tästälähin puolukkalimppukonseptia ei unohdeta vuosikausiksi naftaliiniin.

12. helmikuuta 2017

Myräkkä

New Englandissa on päästy tänäkin talvena nauttimaan erikoisista sääilmiöistä. Keskiviikkona nurmikko viheriöi ja päivällä oli leppoisat 13 °C lämmintä, mutta torstaiaamuna alkoi lumimyräkkä joka jatkuu vieläkin.

Johanna rakensi torstain aikataulunsa säiden mukaan ja lähti kohti Massachusettsia jo viideltä aamulla. Silloin teillä ei ollut vielä lumen hiutalettakaan. Yhdentoista aikaan päivällä, lasten mennessä ulos leikkimään (koulu oli luonnollisesti siltä päivältä peruttu), olikin jo eri juttu:


Eipä siinä mitään. Vietimme mukavaa kotipäivää kolmistaan. Sähkötkään eivät katkenneet kertaakaan...

Yhden aikaan aloin miettiä, mihin Johanna saisi auton parkkiin töistä tullessaan. Aloin lapiolla kaivaa sopivaa koloa lumihankeen ja jo tuntia myöhemmin ajotiellä oli sopiva hätäparkkipaikka valmiina. Samalla katselin kateellisena naapurien leppoisaa lumenluontityötä polttoainekäyttöisillä lumilingoillaan... Mutta koska kyseistä vehjettä tarvitaan vain pari kertaa vuodessa, se saa jäädä tältäkin vuodelta hankkimatta.


Illalla lapioimme vielä yhteisvoimin kulkuväylän autotallille, jotta Volvo saataisiin yöksi suojaan lumisateelta.


Perjantai oli jälleen melkein normaali koulupäivä. Lunta ei tupruttanut enää taivaan täydeltä ja koulut oli päätetty avata vain kaksi tuntia normaalia myöhemmin. Kymmenen aikaan, odotellessamme koulubussia Varpun kanssa, Naapurin Patrick tuli kotiin. Hän oli ollut lunta auraamassa torstaiaamusta neljältä asti ja sai nyt pitää muutaman tunnin tauon, ennen illalla alkavaa uutta lumisadetta.

Lauantaina puolen päivän aikaan Patrick ja apurinsa tulivat pudottelemaan lunta talomme katolta ja aurasivatpa vielä koko etupihan puhtaaksi ja kaivoivat vielä reitin etuovelta koulubussille ja autotallille. Aikamoinen meno päällä sälleillä!

Sunnuntaina lumentulo jatkui ja lapioimme jälleen etupihaa koko perheen voimin. Lunta oli jo kertynyt sen verran mittavat kinokset, että lapset pääsivät rakentamaan ihan oikeita lumilinnoja omalle pihalle. Edellisestä kerrasta onkin jo jonkin aikaa... Kaliforniassa homma ei luonnollisesti ollut mitenkään mahdollista, eikä pari talveamme Suomessakaan ollut oikein otollisia lumen suhteen. 


Juuri äsken saimme kuulla, että maanatainakin on kahden tunnin viivästys koulun alkuun. Normihommaa...

Bonuskuva: Kävin tammikuun lopulla Ranskassa viikon kestävällä koulutusreissulla. Viikonloppuna paikallinen urheiluhullu insinöörimme Gwendal vei meidät laskettelemaan läheisille Alpe d'Huez-laskettelurinteille. Koska en ole aiemmin juuri lasketellut, päätin ensimmäisen laskun jälkeen olla tyytyväinen siihen että olen vielä ehjä ja antaa ryhmämme kokeneempien kavereiden jatkaa laskettelua keskenään...


5. helmikuuta 2017

Superkipposunnuntai

Se aika vuodesta on käsillä taas! Helmikuun ensimmäinen sunnuntai ja siis monille amerikkalaisille vuoden pyhistä korkein. Runebergin päivän puolesta liputtajat jäävät marginaaliseen vähemmistöön, kun hartaudella odotettu jalkapalloliigan loppuottelu, Super Bowl, odottaa nurkan takana.

Kiihkeän odotuksen viime päivien aikana on voinut havaita esim. New England Patriots-vaatetukseen sonnustautuneista työkavereista tai naapuruston pihasomisteista:


Marketin leipäosasto pullistelee asianmukaisia jenkkifutishenkisiä muffinsseja ynnä muita ottelunaposteltavia:



Me otamme juhlapäivästä kaiken ilon irti tavallamme. Kun suurin osa väestöstä istuu kodeissaan liimautuneina TV-ruutuihinsa, on muualla mukavan väljää. Ekskursio Harfordin trampoliinihalliin oli tälle päivälle ihan nappivalinta: