Kotiutumista

Aurinkoinen tervehdys Tollandista! Taloksi asettuminen on hyvässä vauhdissa ja ihanaa on viettää aikaa taas koko perheen voimin ihan arkisten askareiden äärellä. Paljon riittää ihmeteltävää ja järjesteltävää uudessa ympäristössä, mutta onneksi meillä on tässä loistotiimi kasassa - tällä kokoonpanolla on hyvä tuumia ja tutkailla elämää eteenpäin.

Laukkujen purkamisessa on riittänyt kiitettävästi puuhaa näille ensi päiville. Tytöt ovat puuhakkaina laitelleet tavaroita paikoilleen ja laittaneet huoneitaan oman näköisiksi. Essi ripusti seinälle Toivion luokkakavereilta viimeisenä koulupäivänä saadun kortin:

Montaa asiaa on etukäteen ehditty stressata ja murehtia, mutta tunnetun ajatusmallin mukaan asioilla on onneksi taipumus järjestyä. Yllättävän kivasti ne näyttävät omalla painollaan lutviutuvan monessakin mielessä. Varpu oli etukäteen varsin huolissaan oman kielitaitonsa ruostumisesta. Essi on ylläpitänyt omaa kielipäätään kouluenglannin voimin, mutta Varpun englannin käyttö on jäänyt Toivion vuosina aika vähälle. Vaan suotta murehdittiin tuostakin. Naapurin 5-vuotias Cecilia tuli eilen soittamaan ovikelloa ja etsimään leikkikaveria. Tuskin kesti kolmea minuuttia kauempaa, kun Varpu oli jo solahtanut sujuvaan englanninkieliseen jutustelumoodiin ja leikit pääsivät hyvään vauhtiin.

Essissä viime kuukausien aikana tapahtuneet muutokset ovat olleet iloinen yllätys niin ikään. Tyttö, jolta kaikkinaiset kotityöt aiemmin luonnistuivat lähinnä laajamittaisen uhkailun, kiristyksen ja lahjonnan jälkeen on nykyisellään omatoimisuudessaan ihan eri luokkaa. Yhtäkkiä oma-aloitteisesti tapahtuvat sängyn petaaminen ja roskapussin vieminen ovat olleet yllätys, jota on tervehditty ilolla. Lisäbonuksena jopa roskalaatikko kulkeutui Essin toimesta autotallista tien varteen perjantaiaamuista tyhjennystä odottamaan.

Uuden ympäristön tutkiskelu on ollut mielenkiintoista. Tänään kävimme koeponnistamassa Varpun tulevan koulun pihaa. Leikkitelineissä on tekemisen meininkiä:

Jussi jätti kiipeilytelineet väliin, mutta olipahan vaimon auto, jolla leikkiä:

Pähkionnelliset

Perhe Ylänen kuittaa. Kolme väsynyttä matkalaista on päässyt perille Tollandin osoitteeseen ja kummallinen kahdessa taloudessa asumisen aika on lopultakin ohi.

Halaamme toisiamme, katselemme pihalla singahtelevia tulikärpäsiä ja olemme yhdessäolon onnesta solmussa. Näin on hyvä käydä nukkumaan. Omat tärkeät ihmiset ihan tässä lähellä. Hyvää yötä.

Somistusyritelmiä

Iloisen puuhakkaat päivät ovat hujahtaneet vauhdilla ohi, kun olen valmistellut Tollandin taloa siihen malliin, että muutaman päivän kuluttua asustamme taas kaikki samassa osoitteessa. Jussilla puolestaan on pitänyt kiirettä Pirkkalassa kun kaikki tavara on taas kerran sortattu matkalaukkuihin, muuttolaatikoihin ja hävitykseen.

Täällä alkaa näyttää aika valmiilta - huonekalut ovat paikallaan, infrastruktuuri toiminnassa ja ehkä ensimmäistä kertaa ikinä, jopa tämä täysin tyylitajuton, sisustuksesta yhtään mitään ymmärtämätön yksilökin on yrittänyt nähdä vaivaa pohtiakseen edes muutamia kodin ulkoasuun liittyviä yksityiskohtia. (Paino sanalla "muutamia"...)

Lasten huoneita on ollut hauska laittaa kuntoon. Essin shakkiteema varsinkin on ollut mielenkiintoinen pohdittava. Sängyn kaveriksi löytyi pienen etsinnän jälkeen kiva fleecepeitto:

Töissä askartelin laserilla tyttöjen toivomusteemoja noudatellen pikkuruiset ovikyltit:

Kodinrakennusta ja siihen liittyviä pikkuyksityiskohtia sivuten - tulipa tuossa ohessa vähän somistettua autoakin... Rekisterikilvet uusiksi samalla kaavalla kuin jokunen vuosi sitten Kaliforniassa:

Lähempänä taivasta

Työt kuljettivat tällä viikolla jokuseksi päiväksi Santa Claran toimistolle. Ajattelin samalla ottaa ilon irti toiseksi viimeisestä yksineläjän viikonlopusta ja hyödyntää vähän haastavammat harjoitusmaastot, kun ne nyt olivat lähettyvillä. Syyskuulla odottavaa satamailista silmällä pitäen olisi erinomaisen hyvä juoksennella vähän ohuemmassa ilmanalassa.

Tuumasta toimeen. Saatuani työt pakettiin perjantaina, otin suunnan kohti vanhaa tuttua Lake Tahoeta. Noissa maisemissa on tullut seikkailtua jokusen kerran aiemminkin, jos kohta edellisestä visiitistä on ehtinyt vierähtää kaksi vuotta.

Perjantaina illan suussa singahdin alkulämmittelylenkille. Donner Lake Rim Traililla vierähti helposti nelisen tuntia. Askel nousi kevyesti ja viilenevä ilta oli juoksijalle armelias.

Lauantaina vuorossa oli Tahoe Rim Trail. Aamuaurinko nousi pilvettömälle taivaalle, mikä enteili lämmintä päivää. Parkkipaikan sivustalla komeileva opaskyltti kertoi lauantailenkkini starttipisteen sijaitsevan 7500 ft / 2500 metrin korkeudessa. Kohtuullista...

Tahoe Rim Traililla ei juuri muuta liikennettä näkynyt. Muutama maastopyöräilijä ja kourallinen patikkaretkelle lähteneitä partiolaisia, mutta muutoin oli hyvin hiljaista. Sukkuloin vuoristopolkuja onnessani ylös ja alas, kipusin 9200 ft:n (3000 m) korkeudessa kurottelevalle Genoa Peakille ja ihastelin huikeita maisemia.

Puolen päivän jälkeen palasin autolle täyttelemään huvenneita vesivarastoja. Järveltä oli puhaltanut kaiken aikaa mukava tuulenvire, joten poluilla seikkaillessani en ollut oikeastaan edes huomannut lämpötilan salakavalaa kipuamista. Kun sitten noukin autosta matkaani vesipullot, jotka olin aamulla sinne jäisinä jättänyt, sain todeta, että vesi oli tässä kohtaa ehkä noin 40-asteista. Ei ehkä ihan ideaalisinta janojuomaa, mutta toimivaa kumminkin. Matka jatkui.

Kuvankauniissa järvimaisemissa taival taittui varsin mukavasti. Ylämäissä vauhti oli selkeästi hitaampi kuin alailmoissa juostessa, mutta muuten ei vireystilassa ollut valittamista. Jalat pysyivät yhteistyönhaluisina koko päivän ja suunnitelman mukainen kahdeksan tunnin lenkki sujui kaiken kaikkiaan mukavasti.

Lauantai-iltana ajelin takaisin Santa Claraan. Sunnuntain paluulento Connecticutiin lähti vasta puolenpäivän jälkeen, joten sunnuntaiaamuna ennätin vielä tehdä kolmen ja puolen tunnin pikapyrähdyslenkin vanhoille kantapaikoilleni Rancho San Antoniolle ja Black Mountainille. Varsin tuottelias treeniviikonloppu tämä...

Marsut muuttavat kaupunkiin

Viime lauantaina oli viimein aika marsujen muuttaa uuteen kotiin. Marsu on sen verran herkkä eläin, ettei selviytyminen pitkästä lentomatkasta olisi mitenkään itsestäänselvää. Siksipä hyvin aikaisessa vaiheessa päätimme, että otuksille on löydettävä hyvä uusi koti Suomesta.

Siskoni Anni on kokenut marsunhoitaja. Hänellä on ollut niitä vuosien varrella jo useampia. Siispä Anni oli ykkösvaihtoehto uutta sijoituspaikkaa etsiessä. Sattumalta Annilla olikin tilausta marsuille, koska edelliset kaksi olivat, surullista kyllä, sairastuneet ja kuolleet vain vähän aikaa sitten.

Kevään mittaan yritin saada tyttöjä hyväksymään ajatuksen, etteivät elikot tule mukaamme Atlantin taa. Alkuun tästä kehkeytyi isojakin riitoja, mutta vähitellen Essi ja Varpu ymmärsivät, mikä olisi marsuille parasta. Siitä ei kuitenkaan tingitty, että jyrsijät sai viedä pois vasta mahdollisimman myöhään, mieluiten vasta lähtöämme edeltävänä päivänä... Tässä oli kuitenkin tiettyjä logistisia haasteita, joten päädyimme kompromissiin. Lauantai 6.6. olisi päivä jolloin marsut muuttaisivat Helsinkiin.

Lauantaiaamuna valmistelin läpinäkyvästä muovilaatikosta matkahäkin eläimille ja siivosin pikaisesti varsinaisen kotihäkin, että Anni saisi marsut puhtaana käteen. Lapset olivat Amurin mummulassa yökylässä, joten sovimme että vien eläimet näytille sinne, että tytöt voivat vielä hyvästellä ne. Yllättäen Essi halusikin tulla mukaan viemään marsuja, koska Varpulle oli tullut Joel-serkku seuraksi ja Essi ajatteli, ettei kolmantena pyöränä ollut välttämättä kovin hohdokasta.

Varpu ja Joel sanoivat marsuille hyvää matkaa ja me lähdimme Essin kanssa kohti Helsinkiä. Ihmeen vähällä luopumisen tuskalla selvittiin. Onneksi Varpulla oli mukava päivä edessä.

Marsut olivat kauhuissaan koko automatkan ajan. Toinen ei suostunut tulemaan ulos suojaputkesta, jonka laitoin matkahäkkiin piilopaikaksi. Toinen puolestaan kaivautui voikukkien sekaan, jotka olin tarkoittanut matkaevääksi.

Helsingissä Anni odottelikin jo kärsimättömänä. Veimme marsut tulevaan uuteen kotiinsa ja laitoin kotihäkin nopeasti taas asuttavaan kuntoon. Hetken aikaa elikot olivat matkanteosta järkyttyneitä, mutta nopeasti arki palasi taas omille raiteilleen.

Melko pian olikin aika jättää jäähyväiset jyrsijöille ja suunnata kohti uusia seikkailuita. Emme malttaneet Essin kanssa olla sylittelemättä karvapalloja vielä kerran ennen lähtöä.

Raadonsyöjä

Tulipa kaupan eteisaulassa vastaan vinkeä automaatti - ecoATM:

Systeemi on suunniteltu ikääntyneen kulutuselektroniikan kierrättämisen helpottamiseksi. Automaattiin voi palauttaa mm. puhelimia, tabletteja ja mp3-soittimia. Vanhan teknolelunsa voi laittaa ecoATM:n kitaan. Laite analysoi puhelimen merkin, mallin, iän ja kunnon konenäön avulla. Tämän jälkeen systeemi laskee laitteelle hinnan tutkimalla käytettyjen vastaavien hintatasoa.

Jos ecoATM:n laskema käypä hinta miellyttää, voi puhelimensa / tablettinsa jättää laitteen huomaan - hinta hyvitetään saman tien käteisenä. Jos taas tulee katumapäälle, voi puhelimensa aina ottaa takaisinkin.

Mitähän tapahtuisi, jos syöttäisimme paikalliselle ecoATM:lle kaikki taloudessamme majailevat Nokia-raadot menneen kymmenen-viidentoista vuoden ajalta? Saattaisi mennä ATM-polo aikamoiseen ähkyyn...

Askartelu- ja kirjallisuuskerho

Pitkä erillään asustelu alkaa olla loppusuoralla ja hyvä niin. Alle kolme viikkoa siihen, että kaikki perheenjäsenet asuvat samassa osoitteessa :) 

Uudella kotirintamalla on elelty toimeliaita viikkoja, kun typötyhjää taloa on vähitellen kalustettu ja laitettu huoneita valmiiksi. Hyötyliikuntaa tulee kiitettävä määrä, kun huonekalujen rakentelupaketteja kanniskelee alaeteisestä yläkertaan. Sisustuksen suhteen olen jokseenkin visioköyhä, mutta onneksi ainakin lasten huoneiden suuntaviivat on puolestani mietitty valmiiksi. Essi toivoo shakkiteeman ympärille sisustettua huonetta. Varpun huoneen punaisena lankana ovat viidakko- ja eläinaiheet.

Huonekalujen kokoamista on riittänyt puhdetöiksi jo hyvän aikaa. Tästä on muodostunut suorastaan viihteellinen iltarutiini: työpäivän jälkeen linnoittaudun Ikea-palikoiden ja työkalujen kanssa rakentelupuuhien äärelle, seuranani Elisa-kirjan äänikirjatarjonta. Sekä näpertely että taustalla etenevä tarinankerronta koukuttavat kivasti. 

Essin sänky toimii varsin hyvänä starttina toivomuksen mukaiselle shakkiteemalle. Varpu on Pirkkalan kodissa kovasti tykästynyt parvisänkyynsä, joten jotakin samankaltaista oli etsinnässä nytkin. Tämä oli kokonsa puolesta vähän haastavampi koottava, mutta lopputulos vaikuttaa kuitenkin ihan kelvolliselta:

Seuraavana missiona on löytää shakki- ja viidakkoaiheisia vuodevaatteita...