31. joulukuuta 2010

2010 helmet

Vuosi 2010 kallistuu lopuilleen ja iltapalan ratoksi mietimme yhdessä, mikä oli tässä vuodessa parasta. Jokainen sai nimetä omakohtaisesti kolme helmeä — tuloksena oli tällainen kokoelma:


Essi:

Suomi-lomat


Ensimmäiset kotiläksyt


Eilinen pomppiminen


Varpu:

Kesäloma


Appleseed


Persimonit


Jussi:

Uudet peitot ja tyynyt


Floridan matka


Avoautoilu


Johanna:

Tuhannet antoisat juoksukilometrit


Suomi-lomat


Uusi työpaikka

30. joulukuuta 2010

Kylpysormet

Varpu: "Kato, millaisiksi mun sormet meni kylvyssä!"
Äiti: "Joo, ei se ole vaarallista. Kyllä ihan kaikkien sormet menee ryppyisiksi, jos on pitkään vedessä"
Varpu: "Meneekö aikuisillakin?"
Äiti: "Menee."
Varpu: "Mutta vanhuksenapa ei ehkä enää menekään. Vanhusten sormet on jo muutenkin niin ryppyiset, että tuskin ne kylvyssä miksikään muuttuu."

Kumipallona luokses pompin...

Tähän mennessä Sky High Sports:in trampoliiniriekkumishalli on ollut perheessämme vain harvojen hupia. Tänään oli aika paljastaa tämä pomppijoiden taivas myös perheen pienimmille...


Kohteiden vähäisen paikoillaan pysymisen huomioiden tarkkojen valokuvien ottaminen oli vähän hankalaa =)


Ketään tuskin yllättää, että tunnin intensiivisen poukkoilun jälkeen eniten mieliä askarruttanut kysymys oli: Koska päästään uudestaan?

29. joulukuuta 2010

Uutta sesonkia pukkaa

Hieraisin silmiäni tänään ruokakaupassa. Joulutilpehööri on kadonnut kuin taikaiskusta ja tilalle ovat tulleet uudet sesonkituotteet. Toden totta - helmikuun puolivälihän koittaa ihan tuossa tuokiossa:


27. joulukuuta 2010

Suomen Hammaslääkäriliitto suosittelee...

Kunnollista ksylitolipurukumia on täältä vaikea löytää. Ruokakaupan hyllyiltä löytyy lähinnä sokeripurkkaa tai näennäisesti hammasystävällisempiä versioita, joissa sokeri on korvattu aspartaamilla, asesulfaami-K:lla tai muulla yhtä epämääräisellä. Joissakin saattaa olla ksylitolia nimeksi, mutta tämäkin on harvinaista.

Suomivieraat (ja joulupukki) ovat onneksi ymmärtäneet ahdinkomme ja toimittaneet meille ksylitolihyödykkeitä kiitettävässä määrin, jotta hammaspeikot pysyvät loitolla. Myös taannoinen löytö Korean marketissa ilahdutti:


Aasialaiset täällä tuntuvat keskimäärin muutenkin kunnostautuneen hampaiden "ylläpidossa" paremmin kuin paikalliset, esim. hammaslääkäreistä suuri osa on kiinalaisia tai korealaisia. Siinä mielessä ksylitolipurkka istuu Korean marketin hyllyyn kuin nenä päähän. Vaan onhan se hienoa, että pakkauksissa muistetaan liputtaa suomalaisen uraauurtavan tutkimustyön puolesta, jonka ansiosta ksylitolin terveysvaikutukset aikoinaan tulivat päivänvaloon.

26. joulukuuta 2010

Florida-päätös

Tässä vielä muutamia kuvia viime viikolta, joita emme heti ehtineet laittaa sivuille.

Keskiviikkona minä ja Tiia-mummu suuntasimme itärannikolle katsomaan NASA:n maineikasta Kennedy Space Centeriä, josta kaikki USA:n miehitetyt avaruuslennot nykyään lähetetään. Lapset eivät avaruuskeskuksesta paljon välittäneet, joten he jäivät Johannan kanssa tukikohtaamme.

Keskuksessa hyppäsimme kiertoajelubussiin, joka vei meidät laukaisukompleksi 39:ksi nimetylle alueelle. Ensin ajoimme maailman 4. suurimman rakennuksen ohi, viralliselta nimeltään Vehicle Assembly Building eli VAB.


VAB:ssa avaruussukkula nostetaan pystyyn ja siihen kiinnitetään laukaisussa tarvittavat ulkoiset polttoainetankit. Halli on oppaan mukaan niin suuri, että vapaudenpatsas mahtuisi ovista sisään pystyssä ihan heittämällä.

Seuraavaksi näimme laitteen, jolla sukkula ja polttoainetankit viedään laukaisualustalle, pystyssä tietenkin. Crawler-transporteriksi ristitty kulkupeli kuluttaa dieseliä noin litran verran jokaista liikuttua kolmea metriä kohden. Kuvasta ei valitettavasti välity, kuinka julmetun isosta laitoksesta on kyse.


Itse laukaisualustan luokse emme päässeet, mutta saimme ihastella laukaisukompleksi 39:ää tarkkailutornista. Laukaisualustat A ja B näkyivät kumpikin siintävän parin kilometrin päässä tarkkailualueelta. Tällä kertaa alustoilla ei harmi kyllä ollut sukkulaa parkissa.


Bussikierros päättyi halliin, johon oli rakennettu aidonoloinen simulaatio Apollo-lentojen laukaisusta. Saimme seurata vaihe vaiheelta, miten Apollo-raketit saatettiin matkaan 40 vuotta sitten. Esityksessä oli rekvisiittana oikeita Apollo-lennoissa käytettyjä ohjauspöytiä ja valotauluja. Ihan jännittävä ja hyvin toteutettu esitys.

Esityksen jälkeen pääsimme tutustumaan Saturn V-raketin 1:1-malliin. Ei mikään pieni vempain sekään:


Sillä välin hotellilla lapset ja Johanna olivat löytäneet omaa askartelu-kivaa. Hotelli järjesti vierailleen joka päivä erilaisia "workshoppeja", joissa lapset saivat mm. täyttää itse nukkeja vanulla ja maalata säästöpossuja:


Uimista omassa altaassa ei tietenkään unohdettu:


Torstai oli Tiian ja Johannan shoppailupäivä. Orlandossa on lukuisia "outlettejä" eli kauppakeskuksia, jotka ovat erikoistuneet tehtaanmyymälöihin. Minä jäin vuorostani lasten kanssa hotellille ja jälleen päivä meni mukavasti askartelun, uimisen ja leikkipuistossa touhuamisen merkeissä. Oli ihan kivaakin pitää pientä taukoa jokapäiväisten turistikohteiden koluamisen vastapainoksi.

Perjantaina otimme rauhallisesti ja menimme katsomaan läheistä Lake Louisa-luonnonpuistoa. Kyseinen paikka mainostaa itseään "oikeana Floridana" ja kyllä se ihan mukavaa vaihtelua olikin aiempien päivien ihmispaljouteen verrattuna; näimme puistossa vain muutaman muun ihmisen koko päivänä. Orlandon alueen ilman puhtaudesta kertoo jotain se, että puissa kasvaa valtoimenaan naavaa:


Perjantai-iltapäivällä menimme syömään vähän erilaisen jouluaterian paikalliseen Red Lobster-ravintolaan. Pian sen jälkeen olikin aika pakata tavarat ja valmistautua kotimatkaa varten. Florida jäi mieliimme ja reissuporukan yhteinen kanta oli, että palaamme sinne vielä uudestaan...

25. joulukuuta 2010

Paluu sateiseen Kaliforniaan

Tänään lauantaina aloitimme päivän (tai aamuyön) kello 03:45 kellon soidessa. Paluulentomme lähtisi aamuseitsemältä, joten aikaa oli varattava runsaasti kentälle siirtymiseen, vuokra-auton palauttamiseen ja turvatarkastuksiin. Onneksi ei tullut mitään viivytyksiä ja olimme ihan aikataulussa lähtöporttimme luona.

Tiia-mummun olin vienyt lentokenttähotellille jo edellisenä iltana, ettei hänen tarvitsisi herätä meidän aikataulumme mukaan. Lento Suomeen (Amsterdamin kautta) kun lähtisi vasta kahdeksalta illalla.

Paluumatkamme oli onneksi varsin tapahtumaköyhä, mitä nyt jälkimmäinen lentomme Los Angelesista San Joseen oli tunnin myöhässä. Lapset ottivat asian aika tyynesti. Pääasia oli, että pian pääsisi kotiin joululahjapaketteja avaamaan. Ilma eteläisessä Kaliforniassa oli vielä ihan kohtuullinen, mutta kotinurkille päästyämme avautui koneemme ikkunasta lohduton näky:


Eihän tämä tietenkään Suomen lumihankiin ja paukkupakkasiin verrattuna ole mitään, mutta paluu Floridan auringosta aiheutti kyllä rajun pudotuksen takaisin arkeen. Lapsia ei sadesää tosin haitannut yhtään, kotona kun oli jotain, jota varovasti uskallettiin jo odottaa. Pariin otteeseen oli lapsia pitänyt komentaa ja uhkailla, että joulupukki ei tuo lahjoja, jos ei osaa käyttäytyä... Toi kuitenkin:


Muutaman tunnin lapset jaksoivat leikkiä joululahjoillaan, mutta jo alkuillasta alkoi veto odotetusti hiipua. Iltatoimet suoritettiin pikavauhtia ja Varpu nukahti jo kesken iltasadun, Essin sinnitellessä vähän pidempään. Kello on nyt seitsemän illalla Kalifornian aikaa, eikä lastenhuoneesta ole kuulunut inahdustakaan melkein tuntiin...

Nyt jännitämme, pääseekö Tiia-mummu Amsterdamiin ja sieltä sitten jatkolennolla Helsinkiin. Amsterdamin Schipholin lentokentän sivujen mukaan lento on lähtenyt Orlandosta aikataulussa. Toivottavasti Eurooppaa riivaavat lumimyräkät hellittävät edes hetkeksi.