Kesäisissä puuhissa

Ihana, ihana kesäkeli! Perhettä on jälleen viikonlopun ajan säilytetty hartaasti ulkoilmassa, on kieputtu, kylvetty, kiipeilty ja jos vaikka mitä... Tällaisia olosuhteita meille lisää, kiitos!

Essi orjuuttaa pikkusiskoa mieluusti saadakseen kunnon kissankiepit. Ja Varpu toki innolla näyttää, kuinka taitava ja vahva onkaan...

Terassille rakennettiin iltapäivän kuumimpien hetkien viilennykseksi ulkokylpylä. Eikä aikaakaan, kun naapurin lapsetkin ilmestyivät paikalle uikkarit kainalossaan: "Mekin aateltiin tulla uimaan!"

"Etkö sä, äiti, tulis mun kanssa tänne puuhun kiipeilemään?" ... "No sovitaan sitten vaikka niin, että mä voin olla Puutarzan, ole sä Maatarzan."

"Mä pysyttelisin mieluiten täällä puussa kokonaan. Musta tuntuu, että siellä maan pinnalla mä olen niin kuin vankilassa."

Tähystystorni

Essi kun ei enää päiväunia nuku, viikonloppuisin on usein hankala keksiä viisivuotiaalle mielekästä tekemistä niiksi kahdeksi tunniksi mitä Varpu tarvitsee lepoa. Tänään ilma oli mitä parhain ja Essi halusikin sopivasti mennä ulos leikkimään.

Harmin paikka, ettei pihalle tullut samaan aikaan leikkikaveria naapurista. Ei hätää, pienen ihmisen mielen sopukoista löytyy mitä ihmeellisempiä ideoita. Essi päätti rakentaa tähystystornin, josta ohikulkevia autoja on helppo laskea...

Karu arkiateria

Ilmeisen hyvät muistot jäivät tytöille eilisestä juhla-ateriasta. Tänään oli edessä tyly pudotus arkisen ruokailun äärelle. Tytöt olivat istuneet pöydän ääreen lounasta odottamaan ja lautaset eteen saatuaan lusikat olivat jo hyökkäämäisillään perunamuusikekojen kimppuun. Varpu jäi sittenkin vielä hetkiseksi miettimään ja kohta kuuluikin aidosti hämmästynyt tiedustelu: "Mutta mihin mun alkupalat jäi...?"

Valmistujaisissa

Juhlia juhlien perään... Tänään olimme juhlistamassa Leenan tekniikan lisensiaatiksi valmistumista ravintola Tiiliholvissa. Ennakkoasetelma oli kaikkea muuta kuin lupaava, tytöillä viikonloppua kohti voimistuva väsymys oli päiväkotipäivän jäljiltä jokseenkin saavuttanut kliimaksinsa. Päiväkodin tädin yhteenveto päivän kulusta "ihan mukavasti on mennyt, kumpikaan ei tosin ole päiväunia nukkunut" ei ihan kauheasti toivoa antanut sekään.

Taistelumielellä laittauduimme kuitenkin juhlahepeniin ja lähdimme (kerrankin) liikenteeseen hyvissä ajoin löytääksemme soveliaan parkkipaikan ja ehtiäksemme paikan päälle ilman juoksuaskelia. Kaikki sujuikin yllättävän jouhevasti, selviydyimme Tiiliholviin aikataulussa, sovinnossa ja lisäksi ilman, että kukaan olisi kompastellut matkalla sukkahousun polviaan puhki. Tätä voisi jo kutsua ensimmäisen erän voitoksi.

Itse ravintolavisiitti onnistui sekin yli odotusten. Seurueellemme oli varattu kabinetti kello 18 alkaen, tosin pääsimme paikoillemme vasta puoli seitsemän tietämissä... Etukäteen oli lisäksi sovittu, että lapset saavat kärsimättömyyskonfliktien välttämiseksi ruoka-annoksensa hetimiten. Todellisuudessa tämä realisoitui hippasen ennen puolta kahdeksaa. Marttyyri sisälläni muistuttaa, että tässä kohtaa oli normaali-iltojen nukkumaanmenoaika ja takana nyt huikeat puolitoista tuntia paikoillaan istumista. Siitä, että selvisimme ilman totaalista katastrofia, on kyllä aihetta kiittää Leenan mukanaan tuomia tarroja ym. rauhoittavia instrumentteja! Kolmen vartin intensiivisen ruokailun jälkeen (kiitettävästi upposivat kevätparsatkin...) katsoimme sitten lopulta ajan olevan kypsä kotiinlähdölle. Kiitokset juhlakalulle - ja onnea vielä kerran hienon saavutuksen johdosta!

P.S. Mietintätehtävä tamperelaisille - tai miksei muillekin: Tiiliholvista kotiin lähtiessämme teimme niin, että lapset jäivät vielä hetkeksi muun seurueen hoiviin ja kävin ensin yksinäni hakemassa auton, joka odotteli pääkirjasto Metson parkkipaikalla. Poimin sitten tytöt kyytiin Tiiliholvin edestä Kauppakadulta. Kävellen tuo matka on arviolta 300 metriä, mutta kuinka pitkä matka pitää ajaa autolla? (Jos ette tienneet, Pirkankadun ja Hämeenkadun yhtymäkohdasta kääntyminen vasemmalle, pohjoiseen päin vievälle Hämeenpuiston reunalle, on kielletty. Itse en tiennyt, mutta nyt tiedän.) 

Kevätjuhlat

Tänään vietettiin Jänöjen kevätjuhlaa. Tilauksen mukaisesti sää oli aurinkoinen ja poutainen, joten juhlat vietettiin ulkoilmassa päiväkodin pihalla. Aluksi oli lasten omia ohjelmanumeroita, laulua, soittoa sekä runonlausuntaa. Essi hoiti omat "vastuutehtävänsä" oikein mallikkaasti, Varpu sen sijaan oli päivän jäljiltä jo aika uuvuksissa, eikä oikein jaksanut innostua musisoinnista. Kymmenen minuutin jälkeen kuopus käpertyi jalkojeni juureen tuskaisena kiehnäämään: "Eikö täällä saada mitään syötävää?"

Varpun iloksi esittävän taiteen jälkeen olikin vuorossa makkaranpaistoa - eikä aikaakaan kun ilme kirkastui! Makkaroiden ja mehun voimistamina siirryttiin sitten päiväkodin pihalle rakennetulle liikuntarastiradalle, joka laittoi vauhtia niin lapsiin kuin vanhempiinkin. Ohjelmassa oli mm. estejuoksua, sanomalehtitötterömiekkailua ja kottikärrykävelyä. Essin ja Varpun suosikkirasti oli saippuakuplahippa: äiti puhalsi saippuakuplia, jotka tuulessa lähtivät kovaa vauhtia karkuun. Lasten tehtävä oli kerätä pisteitä juoksemalla kuplia kiinni. Miten ei ole koskaan omalla pihalla tuollaista hauskuutta tullut keksittyä...? No, nytpä voimme korjata vahingon ensi tilassa, kun joku fiksu on ensin tuon innovaation ehtinyt meidän puolestamme tehdä. Saippualiuosta sekoittelemaan, mars!

St. Louis, ulkona tuulee

Ei tullut ulkoilupäivästä mitään. Täällä satoi vettä koko aamupäivän ja ilmankosteus muistuttaa nyt kasvihuonetta.

Äsken televisiossa varoitettiin lähialueella pyörivästä trombista (engl. tornado). Ei kovin kaukana, vain noin kolmenkymmenen kilometrin päässä... (Hotellimme sijaitsee Maryland Heights-nimisessä kaupungissa, trombi pyörii tuolla Edwardsvillen suunnalla.)

St. Louis, viikonloppu turistina

Santa Claran työkaverimme hyppäsivät perjantai-iltana lentokoneeseen ja palasivat perheidensä luo Kaliforniaan viikonlopun viettoon. Meiltä kyseinen temppu ei suuren välimatkan vuoksi oikein onnistu, joten jäimme tänne ihmettelemään miten viikonloppuna voisi aikaansa kuluttaa.

Kuten aiemmin mainitsin, tällä kertaa oli tarkoitus mennä katsomaan kuinka Budweiseria ja muita Anheuser-Busch-panimon oluita valmistetaan. Koska tämä oli matkamme tärkein kohokohta, suuntasimme heti lauantaina aamupäivällä St. Louisin ytimeen, panimokiertueelle.

150 vuotta vanha panimoalue on melkein kuin oma kaupunkinsa teineen ja rakennuksineen. Onpa alueella aiemmin toiminut koulukin panimotyöntekijöiden lapsille. Jokaiselle työvaiheelle löytyy oma iso rakennuksensa ja alueella on myös hevostalli, jossa majailee kuuluisia Budweiser-clydesdalenhevosia.

Kiertue päättyi ravintolaan, jossa jokainen sai maistaa haluamaansa kahta olutta. Määrää on pienennetty aivan viime vuosina, aiemmin rajaa ei ollut. Hassuna yhteensattumana viereiseen pöytään oli eksynyt Suomesta sälli, joka oli menossa tuttavaperheensä häihin St. Louisisiin. No, mikäs siinä oli rupatellessa niitä näitä kotoisalla suomenkielellä.

Paheet olivat selvästi päivän teema, joten panimolta matkamme jatkui hotellimme lähellä olevaan kasinoon tutustumaan värikkäiden valojen, metelin ja tupakansavun ihmeelliseen maailmaan. Aluksi en meinannut päästä sisään koska suomalainen ajokortti ei kelvannut henkilöpaperiksi. Ilmeisesti näytin turvamiehen mielestä alle 21-vuotiaalta. Otin sen kohteliaisuutena... Passi oli onneksi autossa mukana ja sen avulla portit aukenivat.

Uhkapelaamista en ole koskaan pitänyt minään kummoisena viihteenä, joten kauaa emme kasinossa jaksaneet pyöriä. Yhteensä kaksi dollaria sain kulumaan hedelmäpeliin ja videopokeriin. Työkaverini Jouni selvisi yhden dollarin menetyksellä.

Sunnuntaiksi otimme tehtäväksemme pienen autoajelun noin 130 kilometrin päässä olevaan Hannibalin kaupunkiin. Kyseinen kaupunki on kuuluisa siitä, että amerikkalainen kirjailija Mark Twain on viettänyt lapsuusaikansa siellä. Hannibalin paikkoja ja henkilöitä Twain onkin hyödyntänyt tarinoissaan.

Nyt täytyy nolona tunnustaa, etten ole lukenut yhtäkään Mark Twainin kirjaa tai novellia... Mark Twainin lapsuudenkoti oli kunnostettu museoksi ja oli paikkana kyllä ihan mielenkiintoinen, vaikkei tarinoita tuntisikaan.

 

Ei St. Louisin reissua ilman hassunnäköisiä eläimiä... Museon vieressä olevalla kävelykadulla oli jonkinlaiset markkinat ja läheinen Starlight Alpaca Ranch oli tuonut sinne näytille muutaman parturoidun Alpakan, miniversioita laamasta. Ranchilla noita vempaimia laiduntaa lähemmäs sata.

Hannibalin keskustasta suuntasimme kohti matkan kohokohtaa, Mark Twainin luolastoa. Kyseinen nähtävyys käsittää useita kilometrejä luonnonmuovaamaa luolaverkostoa kymmenien metrien syvyydessä vuoren sisällä.

Oppaan johdolla menimme luolaan varta vasten rakennetusta sisäänkäynnistä. (Alkuperäinen sisäänkäynti näkyy yllä olevan kuvan yläreunassa laudoilla suljettuna ja alakuvassa valonkajastuksena.)

Luolasto oli mielenkiintoinen nähtävyys, mutta ahtaan paikan kammoa potevien ei sinne kannata mennä. Luola oli kapeimmillaan juuri ja juuri ihmisen kuljettavissa. Luolastossa oli paljon Mark Twainin kertomuksista tuttuja paikkoja ja opas osasi kertoa niistä mielenkiintoisesti. Myös juna- ja pankkiryöstäjä Jesse Jamesin kerrotaan lymyilleen joukkionsa kanssa siellä.

Viikonloppu alkaa nyt olla takanapäin, mutta myös huomenna on paikallinen Memorial Day-pyhäpäivä. Sen ajattelimme viettää Missouri-St. Louis-yliopiston vuosittain järjestettävällä Gypsy Caravan-kirpputorilla.