Kuka kumman Pilkkonen?

Viime päivinä olen taas törmäillyt mitä ihmeellisimpiin ilmauksiin, joiden alkuperä on hämärän peitossa. Eilen, tiistaina, oli tyttöjen jumppakerhopäivä ja liikuntahalillta ulos tullessamme lapset hätkähtivät aika tavalla, olihan talviaikaan siirtyminen tehnyt tehtävänsä ja ulkona paljon pimeämpää kuin kertaakaan aikaisemmin jumpan jälkeen tänä syksynä. Varpu ehti pukemaan hämmästyksen sanoiksi ensimmäisenä: "Oho. Täällähän on ihan peipposen pimeetä." Essi ehätti oikomaan: "Ei peipposen pimeetä, kun pilkkosen pimeetä." Tästä matka jatkuikin sujuvasti kotiin loputtoman kinastelun siivittämänä: "Ei kun peipposen." "Pilkkosenpas!" "Peipposen." "Eiiii! Pilkkosen." jne... ei tästä asiasta ole päästy vieläkään, mutta itseäni jäi vaivaamaan se pilkkosen pimeä. Mikä tai kuka on se pilkkonen/Pilkkonen? Luultavasti jotakin sukua Typöselle? Ja jos viti-etuliite on omistettu valkoiselle, miksi puti-alku on annettu nimenomaan puhtaalle? Entäpä jos haluankin ryhtyä toisinajattelijaksi ja ryhdyn edellä mainittujen sijaan käyttämään vaikkapa ilmaisuja vitivihreä ja putipunainen?

Osaatko pesuohjemerkit?

Lempi-lehmän takamuksesta löytyi kuvan mukainen pesuohjelappunen. Essi ei kauaa symbolien tulkinnan kanssa aikaillut, vaan lopotti koko litanian sujuvasti hetkeäkään empimättä - tosin arabialaisittain oikealta vasemmalle: "Ei saa pestä pesukoneessa. Saa pestä toisenlaisessa pesukoneessa. Ei saa tuulettaa tuulimyllyssä. Saa pestä saavissa."

Aiheellinen varoitus?

Äiti: "Se ruoka on aika kuumaa. Kannattaa ottaa aluksi varovasti."

Essi (puhaltaa ja laittaa lusikan suuhunsa): "Ei se kuumaa ollut. Tai ei ainakaan kovin kuumaa. Ei varmaan edes yhtä kuumaa kuin se kivineste, mitä on maapallon sisällä."

Hapan syntymäpäivä

Tänään olemme lähinnä möllötelleet rauhallisesti kotosalla. Essin unipupu, Hapa, on viettänyt syntymäpäivää ja siitä onkin riittänyt puuhaa koko pitkäksi päiväksi. Aamulla Essi halusi pätkän lankaa tehdäkseen kakkutaikinan. Langanpätkä pyöriteltiin sitten palloksi ja kakku oli valmis. Vielä tarvittiin keittiöstä pieni kannellinen kippo, koska Hapan mummu oli kuulemma sitä mieltä, että kakun säilyttämiseen tarvitaan kakkukupu. Pitkin päivää onkin sitten käynyt Hapalla vieraita, ensin nuket Emma ja Ihhania, sen jälkeen pikkupuput Näsi ja Pyhä.

Iltapäivällä maltoimme jättää Hapan yksinään syömään kakuntähteitä ja suuntasimme pitkästä aikaa Valkeakoskelle uimahalliin. Kaikin puolin mukava uintireissu, joskin hartaudella odotamme ensi vuotta, jolloin pitäisi Lempäälän upouuden hallin avautuman. Johan sitä on rakenneltu (tai lähinnä räjäytelty) kuin Iisakin kirkkoa.

Valkeakosken uimahallista tuli mieleen siellä jokin aika sitten kuultu keskustelu - sarjassamme lasten sattuvia sutkauksia. Isä tuli pienen poikansa kanssa saunaan, isä istui ylälauteelle, mutta lapsi vielä vähän arkaili.

Isä: "Istu tähän vaan."

Poika: "Se laude on liian kuuma. En mä uskalla."

Isä: "Höpsis. Istu nyt vaan. Mäkin istun tässä, eikä tunnu ollenkaan kuumalta."

Poika: "Niin kai, mutta istupa mun pyllyllä!"

V-sanoja ja vähän muitakin

Mielipuuhiini kuuluu kaikenlainen kielellä leikkiminen ja sanojen alkuperän pohdinta. Usein hämmästelen ihan hiljaa itsekseni, toisinaan jaan ihmettelyn iloa myös kanssaihmisille. Vähän foorumista riippuu, saanko sitten innokasta vastakaikua vai lähinnä kyllästynyttä silmien pyörittelyä ja olkien kohauttelua ("Kaikkea sinäkin mietit. Hohhoijaa..."). Tätä jälkimmäistä onneksi harvemmin.

Noin vuosi takaperin perustimme puolivahingossa muutaman samanhenkisen sukulaisen kera juuri tähän sanailuun keskittyvän pulinaklubin, jonka hedelmiä olemme saaneet sähköpostilaatikoistamme nautiskella. Erinomaisen hauskoja hetkiä olen sanojen ja selitysten äärellä monet kerrat viettänyt, mistä suuret kiitokset kaikille asiaan sotkeutuneille.

Sikäli, kun sanasepposeurueemme ei tästä pane pahakseen, ajattelin hivuttaa omia kielipohdiskelujani tänne blogin puolelle. Aivan yltiöpäisen hienoa toki olisi, jos tuonne kommenttilootaan saisi jatkoa pohdinnoille. Lämpimästi tervetuloa tänne siis, kaikki vanhat ja varsinkin uudet kieli-ilottelijat!

Tämä siis alustuksena, nyt itse asiaan. Tänään on ollut mielessä erityisen monta v-sanaa. Jo pitkään olen hämmästellyt sanakummajaista "vasiten", jota muutamakin työkaveri päivittäin viljelee. Kyseessä on kai lähinnä täytesana, jota ilmankin mainiosti pärjäilisi ("Nostapa se mittari vasiten sinne pöydälle.") Tietääkö kukaan viisaampi, mistä kummasta tämä vasiten on käyttöömme pesiytynyt ja onko sillä jotakin kummempaa merkitystä?

Toinen hassu sana on "viheliäinen". Pienenä ymmärsin viheliäisen tarkoittavan jotakin ihan muuta kuin huonoa tai harmillista. Viheliäisestä tulee lähinnä mieleen viheltäminen, joka yleensä liitetään ennemmin iloisiin asioihin. Toisaalta viheliäinen voisi olla myös eläin, ehkä lintu?

Pyylevä ei kyllä kuulu tähän v-sanojen joukkoon, mutta pääsköön nyt mukaan kuitenkin, kun on sitkeästi harmaita aivosoluja juoksuttanut. Pyylevä kuulostaa mielestäni lähinnä piilevältä, mitä pyylevä kai aika epätodennäköisesti on. Vai onko pyylevä johdettu pyystä? Parempi ylevä pyy pivossa kuin kymmenen oksalla? Ja mikä on sitten se pivo?

Kysymyksiä kerrakseen. Auttakaa joku!

Molimma komiasti kyläs

Vaasan retki tyttöjen kesken on onnellisesti takanapäin, joten reissuraporttia pukkaa... Lähdimme siis lauantaina VR:n siivittäminä kohti Pohojammaata, tytöt kun jo pidemmän aikaa olivat haaveksineet junalla matkustamisesta. Ja mikäs oli matkustaessa, kun jo Tampere-Seinäjoki-välille sai mahtumaan monenmoista elämyksentynkää: puuhavaunu, junan vessa, mummu ja vaari heiluttamassa matkan varrella parvekkeelta, ... Seinäjoella vaihdettiin "vanhanmalliseen" siniseen junaan, mutta virikkeiden väheneminen ei juuri tahtia haitannut, olihan vielä retkieväät syömättä:

Vaasaan päästyämme lähdimme kipittelemään kaupungin halki kohti Paulan ja Jarkon lukaalia. Varpulla alkoi tässä vaiheessa hieman askel painaa, Essi sen sijaan olisi ollut halukas tutkimaan kaupunkia enemmänkin: bongattuaan muutamalla ohikulkijalla Keskustan vaali-ilmapallon, olisi tyttö mieluusti lähtenyt etsimään paikkaa, josta olisi sellaisen itsekin saanut. Ilmapallon puutteesta aiheutunut harmistus onneksi unohtui pikaisesti, kun pääsimme perille majapaikkaamme - Joelin leluissa oli ihmeteltävää yllin kyllin.

Loppupäivä sujuikin sitten varsin sukkelaan. Kylpyamme leluineen oli huikea vetonaula, josta riitti aktiviteettia juuri niin pitkään kuin matkanteon voivuttamilla lapsilla touhuenergiaa. Sitten vain iltapuurot massuihin ja yöpuulle. Ei ollut kello vielä seitsemääkään, kun kaksi pientä jo tuhisivat tyytyväisinä "ihanan hienossa retkinukkumapaikassa". 

Sunnuntaina olimme suunnitelleen koeponnistavamme paikallisen leikkipuiston ennen kotimatkalle lähtöä. Raskaat pilvet alkoivat kuitenkin jo hyvissä ajoin syöstä vettä kitusistaan, joten tyydyimme vain kevyeen lätäkkökävelyyn kohti rautatieasemaa. Rautatieaseman lipputoimistossa oli sentään tarjolla korvikekivaa: tämän nimi on kuulemma Peteli (älkää kysykö miksi, en itsekään sitkeästä yrittämisestä huolimatta saanut vastausta) ja kuten kuvasta näkyy se on leikkikaluna mitä mainioin:

Tampereen asemalla oli Jussi vastassa reissussa rähjääntynyttä perhettään. Ihana jälleennäkeminen, ihme juttu, miten jo yhden vuorokauden mittainen ikävänpito tekee terää meille kaikille Suuret kiitokset vielä Paulalle ja Jarkolle kodin lainasta ja antoisasta viikonlopusta!

Päivän puheenaiheita

Essin ja Aleksin (6 v.) keskustelua leikin lomassa:

A: "Miksi teidän auto on Nissan?"

E: "Kun me ollaan ostettu semmonen."

A: "Mutta miksei teillä ole jotain muuta autoa?"

E: "Oli meillä aiemmin punainen Pösö."

A: "Mutta miksei ole enää Pösöä?"

E: "Koska Automaassa oli niin huono palvelu."

Liikuttavan isoja asioita pohtivat pienet ihmiset keskenään. Mistäpä muusta olemme tänään puhelleet? Siitä, miten on mahdollista, että Pikku Myyllä on päässä nuttura, mutta ei hiuslenkkiä. Siitä, mitä pakataan reppuun huomista Vaasan retkeä varten. Siitä, mitä toimenpiteitä edellyttää internetyhteyden palveluntarjoajan vaihtaminen. Siitä, voiko vispilöillä soittaa muita kappaleita kuin "Tuiki, tuiki, tähtönen".

Tähän päätteeksi sopisi vielä yksi elämää suurempi kysymys. Tarja kertoi tänään pienestä pojasta, jonka kanssa oli istunut samalla penkkirivillä kirkossa tässä taannoin. Poika oli ihmetellyt saarnastuoliin nousevia korkeita portaita ja kysäissyt sitten äidiltään: "Pääseekö noita portaita pitkin taivaaseen?"