Juhannusaamun rauhaa

Tämä viikonloppu on paikallisille juoksijoillekin pyhä: koko vuoden kohokohta, Western States 100 juostaan perinteisesti kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Tästä syystä suurin osa Striders-tovereistani viettääkin viikonloppua tuon huikean "karnevaalin" nimissä Auburnissa (muutama hyvällä arpaonnella mukaan päässyt juoksemassa, parikymmentä muuta huoltopisteillä talkoilemassa ym.). Itse en tällä kertaa ennättänyt mukaan WS 100:n tunnelmasta nauttimaan, mutta kehitin sitten omaa kivaa lauantailenkin nimissä ja suuntasin vaatimattomalle parin tunnin pyrähdykselle läheiseen Castle Rock State Parkiin.

Aamun tunteina ei poluilla ollut suoranaista ylikansoitusta. Ensimmäiseksi vastaantulijaksi laskin tämän "banana slug":in. Tämä yksilö oli tosin harvinaisen vihertävä ja näytti minusta enemmän chilipaprikalta kuin banaaninkuorelta. Kengänkärki mittatikkuna antaa osviittaa tämän mönkiäisen kokoluokasta:

Perinteinen aamu-usva laaksossa antaa hienon illuusion pilvien yläpuolella juoksemisesta:

Goat Rockin laelta aukesivat oivalliset näkymät. Laaksoa ja kukkulaa...

Matkan varrelta löytyi myös vinkeän näköinen repeämä kallion kyljessä:

Kesän kuiva kausi on kutistanut Castle Rockin vesiputouksen kapeaksi noroksi ja putouksen syvyyttä oli muutenkin kameran kanssa ylhäältä käsin vähän vaikea tallentaa. Näköalatasanteen alapuolella instrumenttejaan virittelevän kalliokiipeilijän "tyhjyyteen katoava" köysi kertoo ehkä kuitenkin jotakin?

Näihin polkuihin on helppo hullaantua. Lisää näitä maisemia ensi tilassa, kiitos!

Kakkuprojekti

Isänpäiväjuhlallisuudet saivat tänään jatkoa kotosalla. Eilen illalla leivottu kakkupohja piti huolen siitä, että pikkukondiittorit singahtivat aamulla sängyistään ylös aiemmin kuin sunnuntaina olisi tarpeellista: "Koska koristellaan kakku? Koska koristellaan kakku? Koska koristellaan kakku?"

Tytöillä oli jo valmiina kristallinkirkas visio siitä, miltä isänpäiväkakun tuli näyttää: tehdään pyramidi kermavaahdosta ja mansikoista. Toimeliasuutta näissä kahdessakin käsiparissa riitti sen verran, että itse en juurikaan operointiin osallistunut, vaan keskityin dokumentoijan rooliin. Kelpo työnjako =)

Pyramidin rakennus alkoi kermavaahdon vatkaamisella. Päivänsankaria ei viitsitty herättää sähkövatkainta huudattamalla, mutta Varpuhan oli - omienkin sanojensa mukaan - "todellinen tehovispaaja":

Essi keksi, että mansikat voi paitsi viipaloida, myös vähän fiinimmin kovertaa, jotta palasista saadaan sydämen muotoisia. Tähän askarteluun uppouduttiinkin sitten vähän pidemmäksi toviksi...

... ja sitten itse pyramidia pykästelemään:

Lopputuloksesta tuli tällainen:

Isänpäiväkemut

Eilen perjantaina oli Varpun koulussa järjestetty isille isänpäiväjuhla, täällä kun isänpäivää vietetään kesäkuun kolmantena sunnuntaina. Varpu oli aamulla tietysti kovin innoissaan että päivälle oli luvassa erityskivaa. Essi ei yllättäen hänkään saanut epäreiluuskohtausta, koska kesäkerholla sattui samana päivänä olemaan grilliretki läheiseen puistoon.

Aluksi isät istutettiin mikroskooppisen pieniin tuoleihin ja lapset odottelivat jo kärsimättöminä enemmän tai vähemmän rivissä ohjelman aloittamista. Konsertti alkoi muutamalla laulunumerolla. Opettajien hyvästä yrityksestä huolimatta lauman viisivuotiaita saaminen samaan tahtiin oli varsin haasteellista. Muutama sankari kiirehti jo laulamaan seuraavaa kappaletta, kun loppujoukko vasta lopetteli edellistä.

Lauluosuuden jälkeen lapset istutettiin luokan seinustalle ja he saivat yksitellen jakaa isilleen itse kirjaillut lippikset ja isänpäiväkortin. Varpu ponkaisi paikaltaan kun jousi, kun hänen nimensä mainittiin...

Viimeinen ohjelmanumero oli varsin yllättävä. Koulu oli pyytänyt paikalle matelijaexpertin, jolla oli mukanaan sen seitsemää sorttia liskoa ja käärmettä. Lapset varsinkin olivat innoissaan ja vähän peloissaankin välillä, kun expertin kassista paljastui aina vaan isompia kiemurtelijoita. Jokainen sai sitten vuorollaan silittää näitä luontokappaleita.

Matelijoista viimeisenä esiintyi 75-vuotias kilpikonnaherra, joka painoi reilut 20 kiloa. Varpun silitettyä sitä kysyin, miltä se tuntui. Varpu sanoi, että oli silittänyt vain kuorta, ei sisäosaa...

Kielikukkasia

Essin ja Varpun suomi muuttuu päivä päivältä mielenkiintoisemmaksi:

"Oletko katsonut sääennustetta? Aikooko tänään olla kuuma päivä?" (Essi)

"Nyt mä olen piirtänyt ja värittänyt tän kukkasen loppuun. Sitten pitäisi vielä leikata se ulos." (Varpu)

"Kato, äiti! Mä tein Varpunkin laittamaan mekon päälle." (Essi)

"Nyt on niin lämmin, että tarkenen T-paidalla ja voin ripustaa takkini tänne huukkiin." (Varpu)

Piakkoin koittava kolmen viikon Suomi-loma tullee ihan tarpeeseen...?

Turvaa ja tiimihenkeä

Oli kyseessä sitten koulu, preschool, kesäkerho tai mikä hyvänsä, on täällä vakiintuneena tapana, että lapset varustetaan suunnilleen heti ensimmäisenä päivänä kyseisen varhaiskasvatustahon tunnusväriä ja logoa kantavalla T-paidalla. Osittain vilkasta T-paitakulttuuria tietysti selittää jonkinlainen yhteishengen nostatus, "univormun" myötä ollaan ikään kuin selkeämmin samaa joukkuetta.

On yhteneväisvaatetuksen takana tosin jotakin muutakin. Luokkaretkipäivinä laumaa on helpompi hallita, kun koko joukko on sonnustautunut samanlaisiin T-paitoihin (tai huonossa tapauksessa kadonnut lammas on helmpompi palauttaa takaisin oikeaan osoitteeseen, kun paidasta voi lukea, mitä tahoa eksynyt yksilö edustaa...)

Essin kesäkerhossa retkeillään varsin vilkkaasti, suunnilleen joka viikolle on ohjelmassa ekskursio jonnekin (museoon, teatteriin, baseball-otteluun tai huvipuistoon, noin esimerkiksi). Neljänkymmenen ala-asteikäisen silmällä pitämistä helpottamaan on täälläkin retkipäiviksi määrätty pukeutumiskoodi - näin tänä aamuna ennen Aqua Adventure Water Parkiin lähtöä:

Tuunattu Toyota

Paikallinen Ajoneuvohallintokeskus kun tarjoaa kohtuullisen kivuttomasti rekisterikilpien vaihtoa persoonallisempiin, piti tätä mahdollisuutta toki hyödyntää:

Somistaminen pääsi vähän riistäytymään käsistä, kun upouusille kilville piti vielä hankkia asianmukainen kehyskin... Olkoon auto miten kiva tahansa, mutta perimmäinen totuus omilla jaloilla kulkemisen hauskuudesta on hyvä pitää mielessä:

Kotona taas!

Asennusseikkailu Tennesseehen on takanapäin ja koko perhe on taas onnellisesti koolla kotona Kalifornian koleahkossa kesäsäässä. Paikalliseen ilmastoon tottuminen ottaa aikansa (pilvistä, vesikuuroja, lämpötila 15 ℃:n tietämillä) sen jälkeen kun on viettänyt viikon Grayn kuumankosteassa kelissä, jossa ulkolämpötila oli aamusta alkaen lähellä 30 Celsiusta ja sisällä tehdashallissa vielä viitisen astetta enemmän...

Jos Jussi määritteli taannoisen Bloomfieldin "paikalliseksi Urjalaksi", ei kauaksi tästä jääty myöskään Itä-Tennesseen maisemia katsellessa. Näkymät asiakkaan pääkonttorin lähistöllä olisi hyvin voinut sijoittaa vaikka sitten Sarkolaan:

Näitä kummempia nähtävyyksiä ei juuri tosin olisi ennättänyt kaipaillakaan. Laitteen asennuksen äärellä ja tulevia operaattoreita kouluttaessa vilahtivat päivät ohi varsin vikkelään. Perjantaiaamuna tilanne alkoi kuitenkin olla onnekkaasti paketissa: asiakas pääsi käsiksi itse asiaan ja uusi laite laitettiin laulamaan varsinaisia tuotantokappaleita. Valo uppoaa 1.5 mm vahvuiseen teräslevyyn kuin veitsi lämpöiseen voihin:

Lentokenttiä voi harvemmin kutsua viihtyisiksi paikoiksi, mutta Knoxvillessä, josta kotimatkani käynnistyi, on tähän kieltämättä panostettu kiitettävässä määrin. Osittain miellyttävä ilmapiiri perustunee lentokentän kokoon, joka on paikallisessa mittakaavassa varsin pikkuruinen. Lentokenttävirkailijat eivät olleetkaan sitä kireää ja kyykyttämismentaliteetilla varustettua sorttia, johon on esim. San Franciscon ja New Yorkin kentillä tottunut, vaan ennemmin hymyilevää ja leppoisaa asiakaspalveluhenkilöstöä, jolla ei ollut mitään tarvetta pitää yllä perusyrmeää tunnelmaa.

Lähtöaula itsessään oli näkemisen arvoinen. Hallissa oli esim. pienimuotoinen galleria, jossa oli esillä paikallisten taiteilijoiden teoksia:

... ja erityisen soma keksintö oli mielestäni korvata osa odotusaulan istuimista keinutuoleilla. Tässä kohtaa oli toki huomioitu myös erikokoisten matkustajien erilaiset tarpeet: